Pitkän uran progressiivisen taiteilun, melodisen rockin ja raaemman punk/hc-kaahauksen parissa tehnyt YUP on jäänyt "määrittelemättömälle tauolle".
Orkesterin nettisivut viestittävät seuraavaa:
"YUP vietti kiireisen vuoden 2008. Alkuvuosi kului Vapauden kaupungit -levyä valmistellen. Yhtye keikkaili aktiivisesti kesän, syksyn ja alkutalven aina itsenäisyyspäivään asti. Tyytyväisenä vuoden saldoon yhtye on kuitenkin päättänyt jäädä tauolle, jonka kestoa ei ole määritelty. On mahdollista että yhtye aktivoituu levytysten tai esiintymisten merkeissä taas joskus, jos siltä tuntuu.
Kaikilla yhtyeen jäsenillä on ollut jo pitkään YUP:n lisäksi muitakin aktiviteetteja musiikkiin ja muuhunkin ajankäyttöön liityen ja nyt on sopiva aika keskittyä niihin."
Soundi kysyy aiheesta lisää laulajakitaristi Jarkko Martikaiselta maanantaina 5.1. Mies vastaa, jos hänestä siltä tuntuu.