Tulipas surullisia uutisia nyt viikonlopun päätteeksi. Blabbermouth kertoo, että Killing Joken jäsenistössä vuosikymmenien ajan vaikuttanut Kevin ”Geordie” Walker on kuollut. Hän oli 64-vuotias.
Suru-uutinen tuli julki alun perin Walkerin ystävän Luca Signorellin sosiaalisen median kanavissa. ”Kuulin tänään puhelimessa, että Kevin ’Geordie’ Walker on kuollut muutama tunti sitten Prahassa saatuaan aivohalvauksen viime perjantaina”, Signorelli kirjoittaa. ”En muista, että olisin viettänyt yhtään tylsää tai kiusaantunutta hetkeä Geordien seurassa. Geordie saattoi olla joskus karhea tai röyhkeäkin, mutta totuus on, ettei hän halunnut tuhlata aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joista hän ei pitänyt. Ja Geordie luotti näissä asioissa täysin vaistoonsa.”
Walker liittyi Killing Jokeen vuonna 1979 ja oli yksi yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon jäsenistä. Viimeisen kerran hänet nähtiin Suomessa Killing Joken riveissä vuonna 2022, kun yhtye esiintyi Hyvinkään Rockfestissä. Viime maaliskuussa ilmestynyt single Full Spectrum Dominance jäi Walkerin viimeiseksi julkaisuksi, kuuntele tämä kappale alta.
