Grammy-palkittu gospel-laulaja Cissy Houston, syntymänimeltään Emily Drinkard on kuollut. Alzheimerin tautia sairastanut Houston oli kuollessaan 91-vuotias. Suru-uutisen on People-lehdelle vahvistanut laulajan miniä Pat Houston.
Cissy Houston syntyi 1933 New Jerseyn Newarkissa ja ura laulajana alkoi jo 1938 The Drinkard Four -lauluryhmässä, jonka muut jäsenet olivat Houstonin isosisko Anne sekä isoveljet Larry ja Nicky. Myöhemmin kokoonpano kasvoi muiden sisarusten liityttyä mukaan ja ryhmä vaihtoi nimekseen The Drinkard Singers. Ryhmä julkaisi vuonna 1959 A Joyful Noise -livealbumin, josta tuli ensimmäinen major-levy-yhtiön kautta julkaistu gospel-albumi.
1960-luvun alussa Cissy Houston liittyi mukaan The Sweet Inspirations -lauluryhmään, jonka perustajiin kuuluivat Houstonin siskontyttäret Dionne ja Dee Dee Warwick. Sweet Inspirations oli kysytty ryhmä, joka lauloi taustoja muun muassa Aretha Franklinille, Wilson Pickettille ja Solomon Burkelle. Ryhmä laulaa taustoja muun muassa Van Morrisonin Brown Eyed Girl -hitillä ja oli mukana Elvis Presleyn vuoden 1969 Las Vegasin keikoilla. Presleyn keikat jäivät Houstonin viimeisiksi Sweet Inspirationsin riveissä.
Houston julkaisi ensimmäisen soolosinglensä vuonna 1963 nimellä Cecily Blair ja vuonna 1970 ensimmäisen sooloalbuminsa Presenting Cissy Houston. Soolouransa ohessa Houston teki paljon töitä myös sessiolaulajana tehden yhteistyötä muun muassa Bette Midlerin, Linda Ronstadtin, Burt Bacharachin, Herbie Mannin, Chaka Khanin, Paul Simonin ja Beyoncén kanssa. Houston sai ensimmäisen Grammy-palkintonsa vuoden 1996 Face To Face -sooloalbumistaan ja toisen sitä seuranneesta vuoden 1997 He Leadeth Me -albumistaan. Cissy Houston julkaisi urallaan kymmenen sooloalbumia, joista viimeiseksi jäi vuoden 2012 Walk On By Faith.
Cissy Houstonilla oli kolme lasta: koripalloilija Gary Garland (s. 1957), Michael Houston (s. 1961) sekä laulaja Whitney Houston (s. 1963). Whitney toimi omalla urallaan aluksi äitinsä taustalaulajana ja myöhemmin Whitneyn menestymisen myötä osat vaihtuivat ja Cissy lauloi taustoja Whitneylle. Whitney Houston menehtyi vuonna 2012.
