Ukrainan tueksi järjestetään Suomessa useita konsertteja – varoja kerätään ainakin Helsingissä ja Tampereella

2.3.2022 13:09

Hiljattain on tullut julki useita suunnitelmia tukikonserteista, joissa kerätään tukea hyökkäyksen uhriksi joutuneelle Ukrainalle. Konserteista ovat kertoneet ainakin Yle, Tampere-talo ja Tampereen Telakka.

Yle aikoo järjestää tukikonsertin Helsingin Kulttuuritalossa 12. maaliskuuta ja pyytää kaikkia suomalaisia mukaan. Apua Ukrainaan -tapahtuma esitetään myös Yle TV1:llä ja Yle Areenassa. Ohjelmaa ei vielä tässä vaiheessa sen kummemmin paljasteta, mutta Ylen sivujen mukaan mukana on ”eturivin artisteja, urheilijoita, näyttelijöitä sekä tuttuja Yle-kasvoja”. Illan juontavat Mikko Kekäläinen ja Anniina Valtonen.

Konsertti järjestetään yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin, Pelastakaa Lapset ry:n, Unicefin ja Kirkon ulkomaanavun kanssa. Konsertissa kerätyt varat ohjataan Ukrainan sodasta kärsivien auttamiseen. Lue lisätietoa aiheesta täältä.

Tampere-talossa Ukrainaa tuetaan 16. maaliskuuta. Tukikonsertin tuotto ohjataan lyhentämättömänä Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Tämän monitaiteisen tukikonsertin järjestävät tamperelaiset taidelaitokset yhteistyökumppaniensa kanssa. Taidemusiikkipitoisessa konsertissa Tampere Filharmoniaa johtaa kapellimestari Jan Söderblom,ja illan juontavat näyttelijät Petra Karjalainen ja Panu Raipia.

Konsertin suojelijana toimii Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Tapahtuman liput ovat myynnissä Lippupisteessä ja Tampere-talon myyntipisteessä hintaan 49 euroa. Lisätietoa löytyy esimerkiksi täältä.

Populaarimusiikin saralla Ukrainaa tuetaan Tampereen Telakalla 9. maaliskuuta. Pispalan Musiikkiyhdistyksen ja Kulttuuritalo Telakan järjestämässä tukikonsertissa lavalle nousevat ainakin Pauli Hanhiniemi, Mikko Alatalo, Pekko Käppi, Suvi Karjula, Kielo Kärkkäinen ja Janne Laurila. Konsertin lipputulot tilitetään lyhentämättömänä Lääkärit ilman rajoja -järjestölle. Pääsylippuja myydään Tiketissä hintaan 25 euroa.

———————
Soundi osoittaa tukensa Ukrainalle ja tuomitsee Venäjän sotatoimet.
Linkin takaa löytyy lista lahjoituskohteista, jotka auttavat Ukrainan sodan uhreja:
https://linktr.ee/apuaukrainaan