Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin perustama indie folk -yhtye Tuomo & Markus jatkaa yhteistyötään trumpetisti Verneri Pohjolan kanssa. Maaliskuussa SXSW-festivaaleilla vierailleet taiturit suuntaavat kesällä kiertueelle Pohjois-Amerikkaan, ja rundin alla esitellään yleisölle uusi singlebiisi. Tämä Anyhow Lane saa nyt ensisoittonsa Soundin verkkosivuilla, joten kuuntele alempaa, millaista tunnelmointia on studiossa tarttunut talteen. Instrumentaalikappale on Pohjolan säveltämä.
Uusi single antaa esimakua tulevasta Music For Roads -albumikokonaisuudesta. Elokuvallisista, jazzin ja psykedeelisen indie folkin rajamaille sijoittuvista instrumentaaleista koostuva albumi julkaistaan marraskuussa 2024.
”Me sävellettiin ja työstettiin näitä kappaleita pandemia-aikana. Jotenkin sen hetkisessä mielentilassa oli paljon luontevampaa ilmaista itseään instrumentaalien kuin laulettujen biisien kautta. Verneristä muodostui pääasiallinen solisti myös meidän itse säveltämiin biiseihin, joista muodostui puolivahingossa instrumentaaleja”, Prättälä ja Nordenstreng taustoittavat tiedotteessa.
Tuomon & Markuksen ja Verneri Pohjolan kiertueen etenemistä voi seurata Facebookissa täällä ja Instagramissa täällä. Verneri Pohjolan vastaavat kanavat löytyvät täältä ja täältä.