Vuonna 2017 pitkältä hengähdystauolta aktivoitunut jyväskyläläinen Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus esiintyi kotikentällään lauantaina 24. marraskuuta.
Täpötäyden Lutakon uumenissa soinut lämminhenkinen konsertti oli samalla viimeinen Niskalaukaus-esiintyminen ennen kevättä 2020. Tulevien kuukausien aikana yhtye keskittyy seuraavan studioalbuminsa materiaalin kirjoittamiseen ja nauhoittamiseen, ja orkesteri siis palaa esiintymislavoille uuden pitkäsoiton myötä.
Ylä- ja alapuolella voi tutustua ansiokkaan Lutakon-vedon tunnelmiin.
