Tommi Läntinen ja Battle Beastin Noora Louhimo yhdistivät voimansa – ”Laitapuoli on biisi kaikille, jotka miettivät, onko jo liian myöhäistä saavuttaa unelmiaan”

Kappale on mukana Läntisen tulevalla pitkäsoitolla.
11.8.2023 11:22

Tommi Läntinen julkaisee 6. lokakuuta uuden Maailma kääntyy kohti valoa -pitkäsoiton. Levyltä on tänään julkaistu maistiaisena kappale Laitapuoli, jolla Läntisen kanssa duetoi Battle Beast -metalliyhtyeestä tuttu Noora Louhimo. Paperilla hieman erikoiselta kuulostava yhteistyö sai alkunsa Louhimon haastateltua Läntistä opinnäytetyöhönsä.

”Oon pikkutytöstä asti kuunnellut Tommin voimaannuttavaa ääntä ja ihannoinut hänen teräviä sanoituksiaan. Osasin vaan toivoa yhteistyötä hänen kanssaan. Keskustelu alkoi ja meidän maailmat kohtas. Ja nimenomaan ajatusmaailmat. Oli kuin oltas ennenkin tunnettu ja ystävyys alkoi”, Louhimo kertoo.

”Kun Laitapuoli syntyi, tunsin, että se on juuri oikea biisi duetoitavaksi Louhimon kanssa. Studiossa asia oli kirkas, saan laulaa upean ja poikkeuksellisen lahjakkaan taiturin kanssa. Elämänkokemus soi äänissämme väkevänä, kun eväinä ovat usko tulevaan ja omiin mahdollisuuksiin. Kemiat kohtaavat!” Läntinen toteaa.

Laitapuoli on biisi kaikille, jotka miettivät, onko jo liian myöhäistä saavuttaa unelmiaan. Biisissä on sellanen draivi ja sellaset äänen- ja mielenvoimat yhdistettynä, että sanoma kuuluu seuraaviin galakseihinkin”, Louhimo lisää.