Legendaarisesta The Osmonds -lauluyhtyeestä tuttu multi-instrumentalisti ja laulaja Wayne Osmond on kuollut, vahvistetaan lähipiiristä. Pikkuveli Merrill Osmond, joka kuului myös alkuperäiseen The Osmond Brothers -kvartettiin, kertoi omassa some-julkaisussaan Waynen saaneen aivoinfarktin. Wayne Osmond oli kuollessaan 73-vuotias.
The Osmonds aloitti neljän veljeksen, Alan, Wayne, Merrill ja Jay Osmondin laulukvartettina The Osmonds Brothers -nimellä vuonna 1958. Vuonna 1963 joukkoon liittyi veli Donny Osmond ja pian yhtyeen nimi lyheni muotoon The Osmonds. Yhtyeessä ovat vuosien varrella vaikuttaneet Osmondin sisarusparvesta myös Jimmy, Marie, David sekä Nathan Osmond. Laulamisen lisäksi Wayne soitti yhtyeessä myös kitaraa.
Osmondsit olivat 1970-luvulla teini-idoleita, joiden hittikappaleisiin lukeutuivat muun muassa One Bad Apple, Down by the Lazy River, Love Me For a Reason sekä Crazy Horses. Suosio alkoi kuitenkin hiipua ja 70-luvun lopulla Donny ja Marie Osmond nauttivat suurempaa menestystä soolona sekä duona. Alkuperäisnelikko otti The Osmond Brothers -nimen taas käyttöön 1980-luvulla ja menestyi country-musiikin saralla nousten singlelistalle kappaleilla I Think About Your Lovin’ ja It’s Like Fallin’ in Love (Over and Over).
Vuonna 1997 Wayneltä löydettiin aivokasvain. Kasvain saatiin hoidettua, mutta hoidot vaurioittivat Waynen kuuloa. Wayne lopetti aktiiviuransa Osmond Brothersissa vuonna 2007, mutta nousi sisarustensa kanssa lavalle vielä 2018 ja vuotta myöhemmin Marie Osmondin 60-vuotisjuhlissa. Wayne sai vuonna 2012 aivoinfarktin, jonka seurauksena tämä ei enää kyennyt soittamaan kitaraa.