The Cure -keulakuva paljastaa, että uutta musiikkia saattaa olla luvassa vielä levykaupalla

13.10.2024 22:07

The Cure julkaisee odotetun 14. studioalbuminsa Songs of a Lost Worldin 1.11. Tapausta juhlistetaan kahdella konsertilla Lontoossa, mutta sen enempää keikkoja ei yhtyeen kalenterista toistaiseksi löydykään.

Robert Smith kertoo tuoreessa haastattelussaan, miksi näin. Samalla laulaja tulee paljastaneeksi, että uutta musiikkia saattaa olla luvassa suorastaan levykaupalla. Haastattelusta uutisoi NME.

”Tässä hypätään vähän asioiden edelle, mutta äänitimme jotain 25 tai 26 kappaletta vuonna 2019”, Smith alustaa. ”Äänitimme tuolloin kolme albumia, ja se on ollut se ongelman ydin. Olen yrittänyt saada kolmea levyä valmiiksi. Tuumin pitkän odotuksen päätteeksi, että ’eiköhän julkaista The Cure -levyjä muutaman kuukauden välein!’ Näin jälkeenpäin mietin, että ’oikeasti? Olisin voinut hoitaa tuon paljon paremmin.'”

”Tällä kertaa se onnistuu”, Smith jatkaa. ”Tämä [Songs of a Lost World] on viimeistelty ja seuraava on käytännössä sekin viimeistelty. Kolmas on vähän hankalampi tapaus, sillä… no, jos pääsemme niin pitkälle. Katso nyt, juttelen jo kolmannesta levystä. En vain voi itselleni mitään.”

Mitä keikkailuun tulee, Smith avaa toisessa haastattelupätkässä suunnitelmiaan lavoille paluusta.

”Aloitamme taas ensi vuonna”, Smith sanoo. ”Ihan tosissaan, minun täytyy viimeistellä seuraava albumi ensin. Meidän piti soittaa ensi vuonna festivaaleilla, mutta sitten päätin, ettemme esiinny lainkaan ensi kesänä. Seuraavan kerran nousemme lavalle ensi syksynä.”