The Rolling Stones on lyönyt kättä robotiikan suunnittelutoimisto Boston Dynamicsin kanssa. Yhteistyön tuloksena on syntynyt varsin vänkä, ja osin hämmentäväkin versio ikonisesta Start Me Up -musiikkivideosta.
Spot Me Up -nimisellä pätkällä näet Spot-nimiset robottikoirat liikehtivät kuin yhtyeen jäsenet vuoden 1981 videolla – jopa lauluosuudet huulisynkaten.
Kaikkeen sitä nykytekniikka venyykin.
Katso alta.

Tribuutti juhlistaa aiemmin tänä vuonna tasan 40 vuotta täyttänyttä Tattoo You -albumia. Levystä ilmestyi viime kuussa yhdeksällä aiemmin julkaisemattomalla kappaleella ryyditetty uudelleenjulkaisu. Biisit itsessään äänitettiin alkuperäisissä sessioissa, mutta niihin on sittemmin lisätty uusia kitara- ja lauluäänityksiä.