Suomalaiselle metallikentälle on ilmestynyt uusi nimi. Arctis on astellut kirkkaisiin spotteihin vasta kuluvan syksyn aikana, mutta pietarsaarelaisyhtyeen juuret ulottuvat jo vuosien taakse.
– Arctis syntyi vuonna 2017, mutta jo silloin takana oli vaiherikas matka. Meillä oli nimittäin aiemmin toinen bändi, mutta kun sitten teimme uusia biisejä tuottaja Jimmy Westerlundin kanssa, yhtyeen soundi alkoi kehittyä kohti jotain uutta ja erityistä. Sitten päätimmekin perustaa kokonaan uuden jutun – Arctisin, kertoo Björn The Captain.
– Halusimme luoda jotain, mikä rikkoisi perinteisen metallin rajoja ja yhdistäisi siihen elementtejä esimerkiksi popista ja elokuvamusiikista. Mukaan tuli myös futuristisia sävyjä. Me myös tunnemme vahvaa vetoa pohjoisen mystiikkaan ja luonnonvoimiin, ja tämä näkyy sekä musiikissamme että visuaalisessa ilmeessä. Elämämme täällä pohjoisessa, jossa talvet ovat synkkiä ja kesät täynnä valoa, on vaikuttanut merkittävästi musiikkimme kontrasteihin – siellä on valoa ja pimeyttä, keveyttä ja raskautta.
Arctisin jäsenillä on vähintäänkin komealta kalskahtavat taiteilijanimet: Björn The Captain, Alva, Michael The Magician, Mats The Rambler ja Mika The Sage.
– Hahmot ja taiteilijanimet ovat merkittävä osa Arctis-kokonaisuutta ja auttavat meitä ilmaisemaan yhtyeen visuaalista ja tarinallista puolta. Meille oli alusta asti tärkeää, ettemme olisi pelkästään perinteinen metallibändi, vaan loisimme kokonaisen maailman, johon yleisö voi uppoutua. Hahmojen avulla voimme tuoda esityksiimme enemmän syvyyttä ja tehdä lavakokemuksistamme tarinallisia ja moniulotteisia. Taiteilijanimet eivät kuitenkaan ole pelkästään tarinallisia hahmoja – ne heijastavat myös meidän henkilökohtaisia luonteenpiirteitämme.
Muun muassa Rammsteinin kanssa työskennelleen Stefan Glaumannin miksaama debyyttialbumi Arctis ilmestyy marraskuun alussa. Levyltä löytyy myös singlenä julkaistu Lambretta-lainabiisi Bimbo.
– Bimbo oli aikoinaan valtava hitti, mutta se tuntuu vähän unohtuneen vuosien saatossa. Kun itse palasimme biisin äärelle, tajusimme taas sen energisyyden ja tarttuvuuden. Päätimme sitten tarttua kappaleeseen ja tuoda siihen oman twistimme. Versio onnistui hyvin, ja Bimbo istuu täydellisesti kokonaisuuteen tuoden albumille mukaan myös uudenlaista vivahdetta.
– Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että Stefan Glaumann miksasi aikoinaan myös alkuperäisen Bimbon!
Arctis pääsee loppuvuodesta näyttämään kyntensä myös ulkomaisille metallifaneille, kun yhtye lähtee mittavalle Euroopan-kiertueelle Apocalyptican kanssa.
– Kyllä! Elämme jännittäviä aikoja ja olemme tietysti todella innoissamme. Olemme treenanneet todella ahkerasti, sillä haluamme tuoda Arctisin visuaalisen maailman näyttävästi lavalle. Tavoitteena on tehdä keikoista kokemuksia, jotka jäävät yleisön mieleen vahvasti!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 9/24.