”Täällä on baarissa jengii jo maanantaina” – Aki Tykiltä uusi single ja erikoiskeikka

5.1.2024 14:15

Aki Tykin säveltaiteen ystäville on nyt tarjolla hyviä uutisia! Happoradio-keulakuva tekee musiikkia vaihteeksi soolopohjalta, ja tänään tuli julki herran uusi single nimeltä Junantuomat. Biisi on toinen single 23. helmikuuta ilmestyvältä sooloalbumilta. Levyn on tuottanut Bessin ja Kuumaa-orkesterin biiseiltä tuttu Jonas Olsson.

Junantuomat on omaelämänkerrallinen laulu ystävyydestä ja pikkukaupungin kasvattien haaveista. Miten hienoa se uusi elämä Isolla Kirkolla voisikaan olla, kun kuohari on kylmää ja historian painolasti jäi kotiasemalle”, laulaja kertoo tiedotteessa. Kuuntele biisi ylempää.

Kappaleen kanssa julkistettiin myös ensimmäinen keikka Tykin kevätkiertueelta. Artisti nähdään 24. huhtikuuta Helsingin Aleksanterin teatterissa, ja tämä onkin erityinen konsertti, sillä Tykkiä säestää normaalin liveyhtyeen lisäksi jousikvartetti Triosis+. Tapahtuman liput ovat myynnissä 39 euron hintaan Lippupisteessä.