Heinäkuussa uuden Blood Omen -albumin julkaiseva The Raven Age saapuu syksyllä Suomeen. Steve Harrisin pojan Georgen tähdittämän yhtyeen melodinen metalli soi sunnuntaina 15. lokakuuta Helsingin On the Rocksissa.
Kesällä julkaistavan albumin teossa mukana on ollut bändin pitkäaikainen tuottaja Matt Hyde, joka on työskennellyt myös Slipknotin, Machine Headin ja Bullet for My Valentinen kanssa. Myös Suomalaista kädenjälkeä löytyy, sillä levyn on masteroinut muun muassa Nightwishin, Children of Bodomin ja HIM:n julkaisuja työstänyt Mika Jussila.
Ennen syksyllä alkavaa omaa kiertuettaan The Raven Age kiertää Iron Maidenin lämmittelijänä pitkin Eurooppaa ja Isoa-Britanniaa, minkä myötä se saapuu myös Tampereen Nokia-areenalle 4. kesäkuuta. Lisäksi bändi esiintyy kesän aikana lukuisilla eurooppalaisilla festivaaleilla, joista lähin on Ruotsissa juhlittava Sweden Rock.
Lipunmyynti On the Rocksin -keikalle alkaa Tiketissä tulevana perjantaina 14.4. ja hintaa ennakkolipulla on 33,50 euroa.