Kaksi laulajalegendaa, Sir Elton John ja Madonna ovat olleet pari vuosikymmentä nokat vastakkain. Nyt Madonna on kuitenkin julistanut Instagramissa kaksikon tehneen sovinnon ja julkaisi todisteeksi myös yhteiskuvan Johnin kanssa.
”Sotakirves on viimein haudattu”, Madonna julisti ja kertoi kaksikon tehneen sovinnon Elton Johnin esiinnyttyä viime viikonloppuna Saturday Night Live -ohjelmassa.
”Kun sain kuulla, että Elton John on SNL:ssä musiikkivieraana, päätin lähteä. Menin takahuoneeseen kohtaamaan hänet. Kun tapasimme, ensimmäinen asia, mitä suustani pääsi, oli: ’Anna anteeksi’. Siinä samassa seinämä välissämme kaatui.”
”Anteeksianto on voimakas työkalu. Ei mennyt kuin minuutteja, kun jo halasimme. Hän myös kertoi tehneensä minulle kappaleen ja haluaa tehdä yhteistyötä. Oli kuin ympyrä olisi sulkeutunut.”
Elton John jakoi Madonnan julkaiseman yhteiskuvan myös Instagram-tarinoissaan sekä kirjoitti Madonnan julkaisuun pahoittelunsa.
”Kiitos, että annoit anteeksi minulle ja isolle suulleni. En ole ylpeä siitä, mitä olen sanonut, varsinkin kun mietin kaikkea sitä työtä, jota olet tehnyt artistina – raivannut tietä kokonaiselle naisartistien sukupolvelle ja näyttänyt, että he voivat menestyä ja olla omia itsejään. Olit myös ensimmäisiä, jotka alkoivat tehdä töitä HIViä/AIDSia vastaan 80-luvulla jakaen rakkautta ja myötätuntoa niille, jotka kipeästi sitä tarvitsivat”, Elton John kirjoittaa.
”Olen kiitollinen, että voimme mennä eteenpäin. Kaikki se kahtiajako, mitä maailmalla tällä hetkellä enenemissä määrin tapahtuu, surettaa minua suuresti. Meidät molemmat on otettu avosylin vastaan yhteisöissä, jotka ovat uhattuina kaikkialla maailmassa. Toivon, että yhteisvoimin saamme tehtyä hienoja asioita niiden eteen, jotka kaipaavat tukea – ja pidämme hauskaa niin tehdessämme!”
Madonnan ja Elton Johnin vihanpito sai alkunsa vuonna 2002, kun John sanoi Madonnan Die Another Day -kappaleen olevan ”kaikkien aikojen surkein James Bond -tunnuskappale”. Kahta vuotta myöhemmin, kun Madonna palkittiin Q Awardseissa vuoden parhaasta live-esityksestä, John puolestaan kritisoi tämän esiintymisiä suorasukaiseen sävyyn.
”Haistakaa vittu. Mistä lähtien huulisynkka on laskettu liveksi? Jokainen, joka nousee lavalle ja esittää laulavansa nauhan tahtiin samalla kun sinä maksat pääsylipusta, tulisi ampua”, Elton John jyrähti tuolloin.
Vuonna 2012 sekä Madonna että Elton John olivat ehdolla Golden Globe -gaalassa vuoden parhaasta alkuperäiskappaleesta – Madonnalta oli ehdolla W.E.-elokuvaan tehty Masterpiece-kappale, Elton Johnilta puolestaan Gnomeo & Juliet -animaatioelokuvaan tehty Hello, Hello – ja Elton John julisti ennen palkintoseremoniaa, ettei Madonnalla ole mitään mahdollisuuksia voittaa. Madonna kuitenkin voitti, minkä johdosta Elton Johnin puoliso David Furnish haukkui sosiaalisessa mediassa koko palkintogaalan maan rakoon.
”[John] on tunnettu siitä, että hän on minulle vihainen. Hän on mahtava ja jumaloin häntä, mutta en ole pahoillani voitosta – kyllä hän vielä saa palkintoja”, Madonna totesi voittonsa jälkeen.

