Slipknot-voimahahmojen jälkikasvun tähdittämä Vended saapuu kahdelle keikalle Suomeen

18.12.2023 15:06

2020-luvun metallisoundia edustava Vended saapuu keväällä Suomeen. Orkesteri julkisti juuri muhkeat 33 kaupunkia käsittävän Euroopan-kiertueen, ja kiertuekartalla on Suomen kohdalla kaksi merkintää. Hyvä!

Yhdysvaltalainen Vended nähdään Helsingin Tavastialla 2. toukokuuta ja heti seuraavana iltana Tampereen Olympiassa. Konserttien lämmittelijänä toimivat australialainen The Gloom in the Corner ja brittiläinen Profiler. Keikkojen liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 20. joulukuuta, hintaa lipuilla on 27,50 euroa.

Vendedin yhteydessä ei voi olla mainitsematta bändin Slipknot-kytköksiä. Orkesterissa nimittäin ovat mukana Griffin Taylor ja Simon Crahan eli Corey Taylorin ja Shawn Crahanin pojat. Edellisen kerran Vended nähtiin Suomessa viime kesän Provinssissa ja Tuskassa.

YouTube video