Rockduo Royal Blood esiintyi viime viikonloppuna BBC Radio 1:n isännöimillä Big Weekend -festareilla. Festivaalin pop-painotteisen artistikattauksen harvoihin rockesiintyjiin lukeutunut Royal Blood, jonka soittoslotti oli Niall Horanin ja Lewis Capaldin välissä, ei saanut yleisöltä toivomaansa vastaanottoa ja nokkamies Mike Kerr teki sen myös selväksi sarkastisilla kommenteillaan.
”Jaha, meidän pitänee esitellä itsemme, koska näkemä kukaan ei tiedä, keitä me olemme. Me olemme Royal Blood ja tätä sanotaan rockmusiikiksi. Kuinka moni täällä pitää rockista? Yhdeksän tyyppiä. Mahtavaa. Tässä on Ben Thatcher. Hän soittaa rumpuja. Sanokaa kaikki Benille moi, pyydän. Tuo oli niin säälittävää että meidän täytyy antaa itse itsellemme aplodit”, Kerr puhisi mikkiin turhautuneena ja alkoi sitten puhua kuvaajalle.
”Taputatko sinä meille? Ai sinulla on kiire. Taputatko? Hei, sinä taputat! Katsokaa, jopa hän taputtaa. Mitä se kertoo teistä?”
Eivätkä Kerrin fiilikset ainakaan enää nousseet loppua kohden, sillä keikan päätyttyä basisti-laulaja nakkasi soittimen äkkiä pois ja marssi lavalta näyttäen yleisölle molemmin käsin keskisormea.
Duon – tai ainakin Kerrin – turhautuminen on ymmärrettävää, mutta olisihan tilanteen voinut ammattimaisemminkin hoitaa. Samaa mieltä ovat myös monet fanit, jotka ovat somessa tuominneet yhtyeen käyttäytymisen.
”En tiedä, mitä he oikein kuvittelivat tällä saavuttavansa. Lewis Capaldi oli illan pääesiintyjä ja Royal Bloodin kiinnitys julkistettiin sen jälkeen, kun tapahtuma oli jo myynyt loppuun, joten kukaan ei ostanut lippua heidän takiaan. He mokasivat tilaisuuden saada uusia faneja. Noloa”, eräskin Twitter-käyttäjä päivittelee.
Royal Blood making their feelings known about the crowd at BBC Radio 1’s Big Weekend yesterday 😂
— The Rock Revival (@TheRockRevival_) May 29, 2023
I don’t know what they were hoping to gain from this?
That stage was headlined by Lewis Capaldi so a pop heavy crowd.
Royal Blood also weren’t announced until after it had sold out so NO ONE bought a ticket for them. Screwed a chance to gain new fans.
Embarrassing man 😂 https://t.co/7fvdmLlBYg
— Kyle Watt 📸 (@KyleWattPhoto) May 29, 2023