Oululainen punk pop -yhtye Rock Band From Hell sai tilaisuuden näyttää kykynsä eurooppalaiselle yleisölle, kun kolmikko pääsi lämppäriksi Blind Channelin tiiville kiertueelle reilun kuukauden ajaksi. Kyseessä on vieläpä nuoren trion ensimmäinen ulkomaankiertue, joten jännitystä ja uusia kokemuksia takuulla piisaa. Soundin pyynnöstä yhtye kertoi hieman kokemuksiaan nyt, kun kiertue on lähtenyt käyntiin. Takana on neljä Saksan-keikkaa ja edessä yli 20 iltaa pitkin Saksaa, Iso-Britanniaa, Espanjaa, Puolaa ja muita Euroopan maita. Päivitetään yhtyeen kuulumisia vielä jossain toisessakin kohdassa kiertuetta, kunhan kilometrejä on kertynyt alle lisää.
”Ensimmäiselle ulkomaan kiertueelle lähtö luonnollisesti jännitti Suomen kiertämisen ja kaiken valmistautumisen jälkeen. Odotukset on ollut koko ajan korkealla, mutta kuumottamista on aiheuttanut pieni tiimi, tiukka aikataulu ja uuden yleisön vastaanotto. Tähän mennessä vastaanotto on kuitenkin ollut uskomaton! Saksa on ottanut meidät täydellä sydämellä vastaan. Ollaan soitettu kaksi keikkaa täysille saleille, tuhansille ihmisille ja meininki on ollut aivan sairas”, onnelliselta vaikuttava Rock Band From Hell viestii Soundille Leipzigin-keikan jälkeen.
”Torstaina kiertue lähti käyntiin Oberhausenista ja perjantaina homma jatkui Hampurissa, missä juhlittiin myös Jeren synttäreitä. Kiertuebussin glamour on vastannut kaikkia odotuksia. Sikiöasento punkassa kaikkine romuineen tulee jatkossakin tutuksi.”
Seitsemän Saksan keikan jälkeen kiertue suuntaa Iso-Britanniaan ja siitä takaisin manner-Eurooppaan. Yhteensä kiertue käsittää 29 keikkaa 14 eri maassa.
Alla vielä pienet videonäytteet kiertueelta: Jeren synttärionnittelut backstagelta, sekä Rock Band From Hell työn touhussa lavalla.

