Reino Nordin joulumielellä – marras–joulukuussa on tiedossa neljän konsertin mittainen joulukiertue

30.9.2023 15:16

Taas tulee tietoa joulukeikoista. Nyt joulumieltä on tarjoilemassa Reino Nordin, joka toteuttaa marras–joulukuun vaihteessa neljä kaupunkia kattavan kirkkokiertueen. Konserteissa kuullaan akustisia versioita Reinon omista biiseistä sekä joulunajan suosikkeja ja virsiä. Nordin myös soittaa konserteissa pianoa.

”Olen tehnyt joulukiertueita aiemminkin, ja niistä on tullut minulle rakas osa vuotta. Odotan innolla joulunaikaa ja sitä, että pääsee taas kirkkoihin laulamaan. Konserttien tunnelma on jotain aivan ihanaa, rakkaudentäyteistä, rauhoittavaa ja voimaannuttavaa”, Nordin kertoo tiedotteessa.

Kiertueen keikat soitetaan 23.11. Mikaelin kirkossa Turussa, 30.11. Uskelan kirkossa Salossa, 1.12. Johanneksen kirkossa Helsingissä sekä 18.12. Lakeuden Ristissä Seinäjoella. Konserttien liput tulevat myyntiin maanantaina 2.10. kello 10.