Reggaetähti Maxwell ”Max Romeo” Livingston Smith on kuollut. 80-vuotias muusikko menehtyi sydänkomplikaatioihin Jamaikan Saint Andrew Parishissa.
Suru-uutinen vahvistetaan Romeon virallisella Instagram-tilillä.
14-vuotiaana kotoaan St. D’Acresta sokeriplantaaseille työskentelemään lähtenyt Romeo voitti 18-vuotiaana paikallisen kykykilpailun ja muutti Kingstoniin musiikillista uraa luodakseen. Hän liittyi Emotions-yhtyeeseen vuonna 1965.
Romeo käynnisti soolouransa vuonna 1968. Ensimmäinen hitti Wet Dream aiheutti kohua seksuaalisilla sanoituksillaan ja joutui pannaan BBC:llä. Siitä huolimatta kappale nousi brittilistan kymmenen kärkeen.
Albumit A Dream ja War Ina Babylon menestyivät siinä määrin, että muusikon tie vei 1970-luvun lopulla New Yorkiin. Siellä Romeo tähditti muun muassa Reggae-musikaalia. Lisäksi mies lauloi taustoja Rolling Stonesin Emotional Rescue -albumilta löytyvälle Dance-kappaleelle. Vastavuoroisesti Keith Richards oli mukana tuottamassa Romeon Holding Out My Love To You -levyä.
Romeon levyjen lisäksi taiteilijan sävellyskynän tuotoksia voi kuulla muun muassa Grand Theft Auto: San Andreas -pelissä sekä The Prodigyn Out of Space -kappaleella, jolla on sämplätty Chase The Devil -hittiä.
Vuonna 2023 Romeo haastoi Universal Music Groupin ja Polygram Publishingin oikeuteen. Muusikko väitti ettei hänelle ollut maksettu rojalteja yli 50 vuoteen.