Post-rock -suuruus Godspeed You! Black Emperor aloittaa kevään Euroopan-kiertueensa Suomesta. Kanadalaisyhtye nähdään Tampereen Pakkahuoneella keskiviikkona 10. huhtikuuta. Lipunmyynti alkaa Tiketissä 22.11. kello 9.
Montrealissa vuonna 1994 perustetun Godspeed You! Black Emperorin musiikki nojaa kitaroilla, rummuilla ja jousilla rakennettuihin teoksiin, jotka yhdistelevät elokuvallista taidemusiikkia krautrockiin. GY!BE on vaikuttanut suurieleisesti maalailevan, kuiskauksesta raivoon yltyvän instrumentaalimusiikin kehitykseen suuresti ja sen raivaamia polkuja ovat kulkeneet perässä muun muassa Sigur Ros ja Mogwai. Triona aloittanut, suurimmillaan 15-jäseniseksi kasvanut yhtye on julkaissut seitsemän pitkäsoittoa, joista viimeisin G_d’s Pee at State’s End! ilmestyi vuonna 2021.