Pitääkö Steven Wilson todella Coldplayn jäseniä runkkareina? Progemaestro selvittää viraaliksi levinneen kuvan taustoja

Lähes 20 vuotta sitten otettu kuva vainoaa Wilsonia yhä tänäkin päivänä.
18.7.2024 08:52

Vuonna 2006 netissä levisi Porcupine Tree -yhtyeen keikalla otettu kuva, jossa yhtyeen nokkamies Steven Wilson pitää kädessään paperilappua, johon on kirjoitettu ”Coldplay are wankers”, eli vapaasti käännettynä ”Coldplayn tyypit ovat runkkareita”. Siitä lähtien Wilson on saanut selittää useissa haastatteluissa ja fanitapaamisissa, vihaako tämä todella Coldplaytä. Koska tapaus vainoaa Wilsonia yhä näin melkein 20 vuotta myöhemminkin, päätti hän nyt kertoa sosiaalisessa mediassa, mitä tilanteessa todella tapahtui.

”Kauan sitten vuonna 2006 Porcupine Tree oli keikalla jossain päin Yhdysvaltoja – olen unohtanut, missä tarkalleen – kun joku yleisöstä ojensi minulle lapun, johon oli kirjoitettu teksti ’Coldplay are wankers’. Minä tavallaan pidin Coldplaystä (ja pidän edelleen), joten hämmennyin ja pidin kylttiä esillä samalla kun kysyin sen tekijältä, miksi hän on kirjoittanut niin virheellisen ja sopimattoman kommentin. Valitettavasti joku onnistui ottamaan kuvan juuri sillä hetkellä, kun pidin kylttiä. Se päätyi nettiin ja levisi viraaliksi ja kaikki olettivat kyltin tekstin edustavan minun mielipidettäni (vaikka olisinkin ollut tuota mieltä, miksi olisin kirjoittanut sen lapulle ja esitellyt sitä?). Ja niin tänäkin päivänä minulta kysytään haastatteluissa legendaarisesta vihastani Coldplaytä kohtaan”, Wilson kirjoitti Instagramissa.

”Jos epäilet Coldplayn arvoa, totean vain, että tsekkaa jylhä 10-minuuttinen Coloratura heidän vuoden 2021 Music of the Spheres -levyltään ja voit kiittää minua myöhemmin…”