Parhaillaan Dark Matter -uutuusalbuminsa tiimoilta kiertävä Pearl Jam on joutunut perumaan kolme viimeisintä keikkaansa, joista ensimmäisen 29.6. Lontoossa ja kaksi viimeisintä Berliinissä 2. ja 3.7.
Seuraavan kerran yhtye voisi nousta lavalle 6. heinäkuuta Barcelonassa.
”Kovasta yrityksestä huolimatta yhtye ei ole toipunut vielä täysin”, Pearl Jamin julkaisemassa lausunnossa kerrotaan. ”Päätöksen vaikutukset eivät ole meille epäselviä. Olemme pahoillamme, että niin monet ovat käyttäneet aikaa, rahaa ja henkistä energiaansa lippujen hankkimiseen ja bändin keikoille saapumiseen, ja on sydäntä raastavaa, että joudumme aiheuttamaan teille pettymyksen. Arvostamme myös monia, joiden kovalla työllä nämä showt voidaan ylipäätään toteuttaa.”
Yhtye kertoo, että peruutettujen konserttien lipuista voi hakea hyvitystä ostopaikoista.
Sitä, mistä sairaudesta yhtyeen piirissä ei ole vielä toivuttu, tai ketkä siitä tarkalleen ottaen kärsivät, ei ole kerrottu julkisuuteen.
We are sorry to share that the Pearl Jam concerts scheduled for Tuesday, July 2nd and Wednesday, July 3rd in Berlin are cancelled. Tickets will be refunded at the point of purchase.
Thank you for continued understanding and support, it means the world.
– Pearl Jam pic.twitter.com/fXIcjizGX8
— Pearl Jam (@PearlJam) June 30, 2024