Manic Street Preachersin James Dean Bradfield vaihtoi hieman ajatuksia Classic Rockin toimittajan kanssa. Puheenaiheeksi nousi yhtyeen kolmas albumi The Holy Bible (1994), joka täytti nyt 30 vuotta mutta ei ole saanut samanlaisia fanfaareja kuin orkesterin toiset albumit juhlavuosinaan. Ilmeisesti levy herättää Manics-johtajassa nykyään ristiriitaisia tuntemuksia.
Bradfield kertoo, että Holy Bible oli hänelle kitaristina kova urakka. Hän tahtoi näyttää olevansa kovempi soittaja kuin John McGeoghin, Stuart Adamsonin ja Andy Gillin kaltaiset kovanaamat, ja välillä tämä johti liiallisuuksiin. Bradfield muistelee erityisesti yhtä kappaletta, jonka kitarasoolo meni jo pöhköilyksi.
”Olin The Archives of Painin soolossa ihan suunnattoman teennäinen metodisoittaja. Olin laatinut kokonaisen teorian oikeusvaltion auktoriteetista, valtion yksilöön kohdistaman vallan laittomuudesta ja siitä, miten se muuttaa ihmiset roboteiksi ja kuinka kansa lopulta nousee keskusvallan harjoittaman sorron ikeestä”, Bradfield kertoo.
”Tein sen soolon tuota kaikkea ajatellen. Se meni vähän hulluksi. Olin sillä soololla täysi ja kertakaikkinen pölvästi. Mutta on mukavaa olla tuolla tavalla mahtaileva nuorempana. Se on hyväksi, se on omanlaisensa seikkailu ja se voimaannuttaa.”
Kuuntele tämä eepos alempaa:
