Nightwishin ja Olzonin tiet eroavat

1.10.2012 17:40

Anette Olzon ei jatka Nightwishin laulajana. Tiedotteen mukaan osapuolet eroavat yhteisymmärryksessä, syyksi kerrotaan että "viime aikoina on tullut entistä selvemmäksi, että yhtyeen ja vokalistin tavoitteet ja päämäärät ovat ristiriitaisia.

Anette Olzon ei jatka Nightwishin laulajana. Tiedotteen mukaan osapuolet eroavat yhteisymmärryksessä, syyksi kerrotaan että "viime aikoina on tullut entistä selvemmäksi, että yhtyeen ja vokalistin tavoitteet ja päämäärät ovat ristiriitaisia. Tästä on seurannut näkemyseroja, jotka ovat niin perustavanlaatuisia, että emme ole kyenneet niitä korjaamaan."

Nightwish painottaa, että yhtään parhaillaan olevan Imaginaerum World Tourin keikkaa ei ole aikomus peruuttaa. Anettea paikkaa loppukiertueen ajan hollantilainen Floor Jansen (ex- After Forever, ReVamp).

Nightwishin ja Anette Olzonin virallinen tiedote löytyy yhtyeen kotisivuilta. Anette lisää vielä omassa blogissaan, että tästä eteenpäin hän jatkaa taas oikealla nimellään Anette Olsson.

Epäilyksen varjo Nightwishin ja Olzonin suhteen huonontumiselle heitettiin jo eilen, kun Anette kritisoi blogissaan muuta bändiä siitä, että he hankkivat sairastuneen Olzonin tilalle tuuraavat laulajat (Soundin uutinen aiheesta täällä).

Anette Olzon liittyi Nightwishin laulajaksi vuonna 2007 ja hän toimi vokalistina albumeilla Dark Passion Play ja Imaginaerum.