Nickelback toimi ”nettikiusaamisen harjoituskenttänä”, toteaa basisti Mike Kroeger – ”Ihmiskunta on addiktoitunut negatiivisuuteen”

30.7.2024 09:05

Vuonna 1995 perustettu Nickelback on yksi Kanadan menestyneimmistä rockbändeistä, jolla on vankka fanikunta. Bändille on vuosien saatossa myös naurettu ja sillä on ollut maine maailman vihatuimpana bändinä. Erityisesti 2000-luvun alussa läpimurron aikaan bändi sai osakseen runsaasti kritiikkiä ja suoranaisia haukkuja. Bändin kohtaama viha on ollut niin suurta, että aiheesta on tehty jopa dokumentti Hate to Love: Nickelback (2023).

Tuoreessa The Downbeat Podcastin haastattelussa Nickelback-basisti Mike Kroeger sanoo bändin alkuaikoina kohtaaman vihan olleen vain osviittaa siitä, mihin suuntaan ihmisten käyttäytyminen netissä ja sosiaalisessa mediassa on yleisesti kehittymässä.

”Me olimme nettikiusaamisen harjoituskenttä. Ihmiset opettelivat kiusaamaan muita netissä ja me olimme some-kiusaamisen testinukke. Se oli perseestä, mutta se oli vain treeniä siihen, miten asiat nykyään toimivat”, Kroeger pohtii.

”Ymmärrän, että musiikki voi joillain mennä syvälle tunteisiin, mutta tuollainen osoittaa meissä ihmisissä piilevän suuren heikkouden: puhumme mieluummine asioista joista emme pidä kuin niistä asioista joista pidämme. Ihmiskunta on addiktoitunut negatiivisuuteen. Haluamme nähdä miten toiseen sattuu. Varsinkin niitä, jotka ovat menestyneitä ja joilla menee hyvin, heidät halutaan pudottaa alas.”

”Se on syvällä meidän veressämme. Jos katsoo vaikka antiikin Rooman Colosseumia, eivät ihmiset menneet sinne katsomaan kun joku oittaa; he halusivat nähdä verta. He halusivat nähdä jonkun kuolevan. Emmekä me ole yhtään sen erilaisempia. Mekin haluamme nähdä jonkun kuolevan, mutta vain paljon pelkurimaisemmalla tavalla. Emme halua todella nähdä sitä itse tapahtumaa.”

Vaikka pahin Nickelbackin kohtaama viha onkin jo laantunut, ei basisti kuitenkaan halua kaiken kritiikin ja vastustuksen katoavan.

”Kun kaikki vihasivat meitä, pärjäsimme paremmin kuin koskaan. Nyt kun ihmiset alkavatkin pitämään meistä, olen huolissani siitä, että uramme on lopussa. Toivottavasti näin ei ole.”

YouTube video