Muusikkojen liitto palkitsee Paula Vesalan ja Mikko Kososen Nyrkki-palkinnolla kaksikon tekemästä työstä muusikkoyhteisön ja musiikkialan hyväksi. Palkinto jaetaan nyt toista kertaa.
Perusteluissa kerrotaan, että Vesala on ”määrätietoisesti nostanut esiin musiikin esittäjien epäoikeudenmukaista tilannetta. Vesala on toiminut kollegojensa ja muusikkoyhteisön hyväksi poikkeuksellisella rohkeudella sekä laittanut itsensä likoon puhuessaan suoraan ja oikeudenmukaisuutta puolustaen.” Kosonen puolestaan on ”väsymättä ja näkemyksellisesti käynyt yhteiskunnallista keskustelua musiikkialan ja musiikin esittäjien ahdingosta. Kosonen on haastanut niin päättäjiä kuin musiikkialaa aktiivisella osallistumisellaan ja aloitteellisuudellaan yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä edistänyt musiikin esittäjien asemaa.”
Perusteluissa viitataan tietysti Vesalan ja Kososen aktiivisuuteen koronapandemian aiheuttamien rajoitusten keskellä. Kun musiikkitapahtumat joutuivat pandemian aikana vasaran alle, Vesala ja Kosonen totuttiin näkemään musiikkialan äänitorvina.
Muusikkojen liitto lanseerasi Nyrkki-palkinnon vuonna 2021, jolloin sen sai muusikko Aki Hauru. Palkinnon on tehnyt kuvataiteilija Jani Leinonen, ja se on valettu ensimmäisen palkinnon saajan nyrkin mallin mukaiseksi.