The Policen Every Breath You Take tuskin liiemmin esittelyjä kaipaa. Biisi on vuosien varrella pureutunut sen verran syvälle popmusiikin ystävien kollektiiviseen tajuntaan, olipa esittäjä itsessään tuttu tai ei.
Yhtäkkisen inspiraation vallassa Jamaikalla Stingin kynäilemän kappaleen lokakuussa 1982 äänitetty demo poikkesi kuitenkin selvästi lopullisesta, kaikille tutusta versiosta, sillä ensinnäkin siltä uupuu jo ikoniseksi muodostunut kitara-arpeggio, ja toisekseen rumpuraitakin on kuin toiselta planeetalta Stewart Copelandin tyylittelyyn verrattuna. Voit kuunnella raakaversion alta.
Demo löytyy tulevalta Synchronicity-albumin box set -julkaisulta.
