Syyskuussa tuoreimman albuminsa julkaisseen walesilaiskolmikko Manic Street Preachersin seuraava levy julkaistaan jo ensi vuonna.
Yhtyeen kahdestoista studiolevy kantaa nimeä Futurology.
Sen kappaleet taltioitiin samoissa studiosessioissa kuin akustisemman, kypsemmän ja rauhallisemman puolen bändistä esitelleen Rewind the Film -levyn materiaali (lue levyn arvio täältä).
Levyn tarkkaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä kerrottu.
− Futurology on enemmän bändilevy ja mukana on krautrock-vaikutteita. Se ei ole kuin The Holy Bible, mutta siinä on hieman samaa tunnelmaa. Yhden levyn kappaleista laulan puoliksi englanniksi ja puoliksi saksaksi, laulaja James Dean Bradfield kertoi NME:n keväisessä haastattelussa.
Manic Street Preachers lähtee huhtikuussa soittamaan Futurologyn kappaleita livenä pitkin poikin Brittein saaria. Muun Euroopan kiertuesuunnitelmista ei ole tietoa.
Katso Rewind the Film -levyn kolmannen singlen Anthem For a Lost Cause video alta.

Vuoteen 1995 asti yhtyeeseen kuuluivat laulaja Bradfieldin lisäksi basisti Nicky Wire, rumpali Sean Moore ja kitaristi Richey Edwards.
Helmikuussa 1995 Edwards katosi, eikä miestä ole löydetty tähän päivään mennessä. Hänet julistettiin virallisesti kuolleeksi 18 vuotta katoamisen jälkeen, vuonna 2008.
Kuuntele ja katso alta, miltä Manic Street Preachers kuulosti ja näytti vuonna 1994 julkaistun The Holy Bible -levyn aikoihin.
