”Liikkeellä on paljon muistamattomuutta, väärää tietoa ja vääriä olettamuksia” – Trio Niskalaukaus kommentoi rumpalin erottamista pitkällä tiedotteella

Yhtyeen mukaan ratkaisuun ei todellakaan olla päädytty hetken mielijohteesta tai kevein perustein.
20.11.2023 07:50

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tiedotti myöhään torstai-iltana (16.11.), että yhteistyö bändissä perustamisvuodesta 1996 asti soittaneen rumpali Seppo Pohjolaisen kanssa on päättynyt. Päivää myöhemmin Pohjolainen kertoi Facebookissa saaneensa potkut ABC:llä pidetyssä bändipalaverissa ja että erottaminen tuli täytenä yllätyksenä. Yle otti yhteyttä Timo Rautiaiseen aiheen tiimoilta, mutta tämä ei halunnut kommentoida mitään.

Nyt yhtye on kuitenkin julkaissut pitkän tiedotteen, jossa kommentoidaan rumpalin erottamista sekä siitä syntynyttä keskustelua sosiaalisessa mediassa.

”Meiltä on vaadittu selitystä ja perusteita Sepon erottamiselle. Koska liikkeellä on niin paljon muistamattomuutta, väärää tietoa ja vääriä olettamuksia, tunnemme oikeaksi avata asian taustoja”, alkaa muiden jäsenten eli Timo Rautiaisen, Jarkko Petosalmen, Nils Ursinin ja Jari Huttusen allekirjoittama pitkä kirjoitus.

”Ensiksi on hyvä muistaa, että ammattimaisesti toimiva ja keikkaileva bändi työyhteisönä (meidän tapauksessa 10 henkeä) on hyvin erityisen kaltainen toimintaympäristö. Sen yhteisön ulkopuolisilla ihmisillä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä kaikkea se pitää sisällään. Ei edes perheenjäsenillä. Bändistä tykkäävät ostavat kenties levyn ja käyvät keikoilla, jossa esiintyjät tekevät aina parhaansa ja haluaa näyttää yhtenäiselle myös ulospäin. Pieni osa ulkopuolisista pääsee joskus ns. takahuonetiloihin nauttimaan bändin tarjoamista virvokkeista. Sekin on vielä tilanne, jossa bändi isännän ominaisuudessa haluaa olla kohtelias vieraitaan kohtaan. Suurimman osan ajastaan bändi on teknikoittensa seurassa. Ja osan aikaa keskenään viidestään: hetki ennen keikkaa ja aika keikan jälkeen, jolloin teknikot purkavat laitteita lavalta pois. Juuri tähän viidestään yhdessä vietettyyn aikaan ajoittuu pääosa niistä tapahtumista, jotka ovat johtaneet tähän valitettavaan ratkaisuun, joka päätti pitkän yhteistyömme.”

”Olemme juuri tällä kokoonpanolla olleet yhdessä vuodet 2002-2004 ja 2016-2023. Yhteinen tiemme on ollut menestyksekäs. Jokaiselle meistä tämä on ollut ns. ’once in a lifetime’-kokemus. Olemme ryhmänä kokeneet sellaisia asioita, joista suurin osa bändeistä vain haaveilee. On siis todella typerää kuvitella, että tähän ratkaisuun olisi päädytty hetken mielijohteesta ja kevein perustein. Yhteistyön lopettaneet ongelmat ovat olleet läsnä jo vuosia, mutta enenevässä määrin muutaman viime vuoden aikana.”

”Koska siihen kuuluisaan viime torstai-illan ABC -palaveriin tuntuu liittyvän niin paljon muistamattomuutta ja asiavirheitä, katsomme välttämättömäksi kertoa, mitä sen kuuluisan viiden minuutin aikana tapahtui. Todellisuudessa palaveri kesti 15 minuuttia. Palaverin aluksi Timo totesi tämän ajankohdan olevan oikea radikaalille ratkaisulle bändin toimintaa ajatellen (ei sovittuja esiintymisiä, ei materiaalia seuraavalle levylle). Hän kertoi kevään akustisen kiertueen olleen viimeisin osoitus siitä, että yhteistyömme jatkossa tällä kokoonpanolla on mahdotonta. Hän perusteli mielipiteensä esimerkeillä. Samoin teimme me muut kolme, jokainen vuorollaan. Kerroimme esimerkkejä viimeisen parin vuoden ajalta tapauksista, jotka olivat vaikuttaneet tähän valitettavaan ratkaisuun. Seppo kommentoi hyvin niukkasanaisesti. Jarkko toivoi, että tämä asia hoidettaisiin niin, että jatkossa ei tarvitsisi vaihtaa kadun toiselle puolelle jos vaikka satuttaisiin ’törmäämään’ toisiimme kaupungilla. Tähän emme saaneet Sepon kommenttia. Hän poistui paikalta.”

”Suurin osa näistä päätökseen vaikuttavista tapauksista sattui keikkojen jälkeen myöhemmin illalla, kun olimme vielä ilman teknikkoja keskenämme viidestään. Kevätkiertueella niitä oli useita. Jos oikeasti hän ei muista näitä tapahtumia, on tilanne vakava ja valitettava. Jos hän kuitenkin muistaa, meidän puolestamme hän voi vapaasti kertoa niistä julkisesti. Me emme tule sitä tekemään. Emme halua mustamaalata ketään.”

”Jos Seppo haluaa vielä palata kanssamme keskustelemaan pitkäaikaisen yhteistyömme loppumiseen vaikuttaneista tapahtumista, toivomme hänen laittavan meille viestiä. Tarjoamme ABC:llä kahvit pullan kera ja keskustellaan. Joka tapauksessa toivomme hänelle kaikkea hyvää ja onnea tuleviin haasteisiin.”

Lue koko kirjoitus alta (tai täältä).