Kurt Cobainin kitaristintaidot saavat kehuja varsin arvovaltaiselta taholta – ”Kaveri soitti kaiken mitä pitikin”

5.1.2025 20:10

Kun Nirvana kohosi maailmanmaineeseen 90-luvun alussa, Kurt Cobain ei olisi juuri enempää voinut poiketa edellisen vuosikymmenen vikkeläsormisista kitaratiluttajista. Ylimääräiset krumeluurit olivat minimissä, sillä mies soitti aina kurinalaisesti juuri sen mitä kappale vaati, ei enempää eikä vähempää.

Kitaravirtuoosi Joe Satriani sanoo arvostavansa Cobainin lähestymistapaa Classic Rock haastattelussa.

”Kun katsoo livepätkiä Nirvanan keikoilta tajuaa, että kaverihan soitti kaiken mitä pitikin”, Satriani sanoo. ”Hän ei katso mitä soittaa, hän selvästikin tuntee instrumenttinsa. Lisäksi hän soittaa yhden kaikkien aikojen parhaan rumpalin [Dave Grohl] kanssa, joten ei siitä olisi tullut mitään mikäli hän ei olisi ollut hyvä kitaristi.”

Satriani myöntää, ettei ollut täysin tietoinen kitarasoolojen jääneen muodista grungen nousun myötä.

”En oikein kiinnittänyt siihen silloin huomiota”, mies toteaa.

Kitaristi sanoo vuonna 1992 julkaisemansa The Extremist -albumin olleen ”rakkauskirje klassisen rockin aikakaudelle, joten senkin myötä katselin menneeseen.”

”Kun palasin studion uumenista tajusin, että ’ai, nythän kaikki on pelkkää Nirvanaa ja Soundgardenia.”

Lue myös: Ex-Van Halen -laulaja asteli lavalle kitarajumalien keikalla – seuraavaksi ilmoille tärähti Jimi Hendrixin klassikko

Lue myös: Hiljennytäänpä seuraavaksi katsomaan, kuinka 10-vuotias nassikka tiluttaa legendaarisen kitaravirtuoosin kappaleen maestron itsensä lailla