Kun luottamus muiden hyväntahtoisuuteen kostautuu – Ensinäytössä Merta-yhtyeen Vikatila, jolla vierailee Lähiöbotoxin Dosdela

20.3.2025 08:59

Metallia, raskasta rockia ja pop-elementtejä yhdistelevä Merta julkaisee perjantaina 21.3. uuden singlen. Kappaleella vierailee Lähiöbotox-yhtyeestä tuttu Dosdela, oikealta nimeltään Hanad Hassan, johon Merta-yhtyeen keulakuva Juhis Kauppinen tutustui toimiessaan Lähiöbotoxin Surullinen tapaus – sellaista on vapaus -albumin äänittäjänä.

”Meillä synkkasi heti ensitapaamisella. Tykkäsimme samasta musasta, arvomaailmamme kohtasivat, ja tuntui, että olimme muutenkin samalla viivalla elämässä juuri nyt”, Kauppinen kertoo.

”Kun levy oli valmis, Juhis kysyi, haluaisinko tulla vierailemaan Mertan tulevalla sinkulla. Ei tarvinnut kauaa miettiä – etenkin kun levyn teko Juhiksen kanssa oli niin mutkatonta ja helppoa. Tää äijä sai kaikki mehut meistä irti, ja halusin ehdottomasti jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan”, Dosdela lisää.

Yhteistyönä syntyneessä Vikatila-kappaleessa pohditaan sitä, miten liiallinen luottamus muihin ja muiden hyväntahtoisuuteen voi kostautua.

”Paskaa saattaa lentää tuulettimeen, mutta silti joka aamu katsoo itseään peiliin ja toteaa: ’Pöh, hyvin tämä menee, ja maailma on täynnä hyvyyttä.’ Silti ei uskalla ottaa askelta ja sanoa ei. Ei halua kieltäytyä, koska se tuntuu pahalta. Haluaisi korjata oman polkunsa, mutta ei löydä reittiä sinne”, Kauppinen avaa.

Virallisesti huomenna julkaistavan singlen kylkeen tehty video saa nyt ensiesityksensä Soundissa. Videon pariin pääset tuosta ylempää.

”Hauska läppä tässä on se, että en ole vieläkään tavannut muita Mertan tyyppejä. Ehkä sit joskus, kun vedetään tää biisi livenä!” nauraa Dosdela.