Uusia ja vanhoja mykkäelokuvia livebändisäestyksellä tarjoileva Loud Silents Festival järjestetään kolmatta kertaa Tampereella 24.−26. huhtikuuta.
Tapahtumassa nähdään kiinnostavia poikkitaiteellisia esityksiä. Perjantaina 24. huhtikuuta Circle säestää ohjaaja Mika Taanilan SSEENNSSEESS-esitystä − tai pikemminkin toisinpäin: Taanila ohjastaa kolmea 16-millimetristä projektoria säestäen vaihtoehtorockyhtyettä. Klipit ovat arkistomateriaalia Helsingin yliopiston fonetiikan laitokselta.
Circle ja Mika Taanila ovat tehneet yhteistyötä muun muassa musiikkivideoiden parissa 1990-luvulta lähtien. Yksi kollaboraatiohedelmistä on Suur-Pori-teos, joka yhdisti Taanilan Pori-mykkäelokuvan Circlen Pori-albumiin.

Loud Silents Festivalilla nähdään myös muita kiinnostavia esityksiä. Multi-instrumentalisti Stephen Horne säestää Tampereen Musiikkiakatemian opiskelijoista kootun taustabändin kanssa Alfred Hitchcockin Puhtauden lunnaat -elokuvaa (1929).
Saaristolaismysteeriin Meren kasvojen edessä (1926) syventyvät vastikään kehutun albumin julkaissut jazz-trumpetisti Verneri Pohjola (lue Soundin arvio levystä täällä) ja häntä säestävä säveltäjä-sovittaja Jussi Lampelan johtama orkesteri.
Lisätietoa festivaalista löytyy tapahtuman nettisivuilta.