Jon Bon Jovin äiti Carol Bongiovi menehtyi – ”Hän oli luonnonvoima”

Carol Bongiovi nukkui pois kolme päivää ennen 84-vuotispäiviään.
10.7.2024 15:59

Bon Jovi -yhtyeen keulahahmo Jon Bon Jovin äiti Carol A. Bongiovi on kuollut, uutisoi People. Carol Bongiovi nukkui pois New Jerseyn Long Branchin Monmouth Medical Centerissä 9. heinäkuuta vain kolme päivää ennen 84-vuotissyntymäpäiviään. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

”Hän oli luonnonvoima. Hänen henkensä ja asenteensa muovasi tämän perheen. Jäämme kaipaamaan häntä kovasti”, Bon Jovi, 62, kommentoi koko lähipiirin puolesta People-lehdelle.

Carol Bongiovi tapasi tulevan miehensä John Bongiovin molempien suorittaessa palvelusta Yhdysvaltain merijalkaväessä. Pari muutti New Jerseyhin ja sai kolme lasta: Jonin, Anthonyn ja Matthew’n.

Jon Bon Jovi on haastatteluissa usein kiittänyt vanhempiaan ja eritoten äitiään saamastaan tuesta: kun Bon Jovi -yhtye alkoi menestyä, Carol Bongiovi perusti yhtyeen virallisen faniklubin.

”Synnyin John Kennedyn hallinnon aikana. Kun vanhempani menivät naimisiin, he olivat täynnä toivoa ja tavoitteellisuutta, joka siirtyi meille. He olivat hyvin optimistisia ja uskoivat vahvasti, että haaveistaan voi ihan oikeasti tehdä totta”, Jon Bon Jovi kirjoitti vuonna 2020 The Big Issue -lehdessä.

”Ensimmäisessä talenttikilpailussani olin niin kamala, että vanhempani halusivat valua penkkiensä alle häpeissään. Mutta he näkivät intohimoni ja sen, miten sitoutunut olin. He antoivat minun soitella 17-vuotiaana baareissa ja totesivat, että no, ainakin tiedämme missä olet. He olivat aina tukenani, mikä on aivan uskomatonta. Saatoin tulla kotiin yhdeltä tai kahdelta yöllä ja mennä kuitenkin aamukahdeksalta kouluun. He sanoivat, että sinulla on vastuu mennä ajoissa kouluun, mutta älä lakkaa jahtaamasta unelmaasi. He eivät koskaan kieltäneet menemästä baariin, koska tiesivät, etten mene sinne sekoilemaan – menin sinne töihin.”