Ison bändin iso kiertue: Vesterinen yhtyeineen suuntaa konserttisalikiertueelle, setissä uutta tuotantoa

8.4.2025 10:33

Vesterinen yhtyeineen tiedottaa lähtevänsä syksyllä konserttisalikiertueelle. Orkesteri onkin liikkeellä oikein ison kaavan mukaan, kun lavalle astuu jopa 18-henkinen bändi. Setissä on tuttujen biisien lisäksi uutta, ennen julkaisematonta tuotantoa.

”Tulemme soittamaan uuden levyn biisejä ison orkesterin puoliakustisina sovituksina. Jännittävää nähdä, miten yleisö kokee uudet biisit ilman ennakkokuuntelua levyltä. Ja vanhat hitit tulevat nekin, eihän sitä ihminen ilman niitä voi keikoille lähteä”, Tero Vesterinen kertoo tiedotteessa.

Keväällä 2026 ilmestyvän albumin ensimmäinen single on luvassa 11. huhtikuuta, kun Pöllöille kyytiä -single julkaistaan. Tiedote kertoo, että biisi on ”huumorilla maustettu kokoelma tositapahtumia, joissa liikaa viihtyvä ja sähläävä mies saa katua”. Katso syksyn keikkalista alta:

4.10. Jyväskylä, Paviljonki
11.10. Espoo, Tapiolasali
18.10. Oulu, Madetojan sali
25.10. Lahti, Sibeliustalo
1.11. Lappeenranta-sali
7.11. Turku, Logomo
8.11. Tampere, Tampere-talo
14.11. Kuopio, Musiikkikeskus
15.11. Helsinki, Finlandia-talo