IS: Heikki Silvennoinen on kuollut

RIP Heikki Johannes Silvennoinen, 27.4.1954 - 18.12.2024.
18.12.2024 12:17

Muusikko ja näyttelijä, eritoten Kummelista tuttu Heikki Silvennoinen on kuollut. Keväällä 70 vuotta täyttäneen Silvennoisen lähipiiri on vahvistanut suru-uutisen Ilta-Sanomille.

Silvennoinen aloitti kitaransoiton nuorena Jimi Hendrixin, Eric Claptonin ja Creamin innoittamana. Silvennoinen oli 70-luvulla tunnetuksi progeyhtye Tabula Rasan kitaristina ja pääasiallisena säveltäjänä. 1972 perustettu yhtye julkaisi kaksi albumia – nimikkolevy, 1975 ja Ekkedien tanssi, 1976 – kunnes hajosi 1977. Tabula Rasan hajottua Silvennoinen siirtyi Tabula Rasan sanoituksista vastanneen Mikko Alatalon Coitus Inc. -yhtyeeseen, joka keikkaili ja julkaisi neljä singleä sekä Viimeinen lehmipoika -albumin 1978.

80-luvulla blues-pohjaisen rockin suuri fani Silvennoinen soitti yhtyeissä Frendz, Catwalk ja Q.Stone. Frendz ja Catwolk julkaisivat molemmat kaksi albumia, Silvennoisen yhdessä Mikko Kuustosen, Mikko Löytyn ja Sakari Löytyn kanssa vuonna 1987 perustama Q.Stone julkaisi kaikkiaan neljä albumia. 2000-luvun alussa Silvennoinen perusti yhdessä Pepe Ahlqvistin ja Dave Lindholmin kanssa SF-Blues -yhtyeen, jossa myöhempinä vuosina on nähty vierailevia muusikkoja (kuten Erja Lyytinen) Lindholmin tilalla.

Ensimmäisen sooloalbuminsa Mature and Cool Silvennoinen julkaisi vuonna 1992. Silvennoinen julkaisi urallaan kaikkiaan seitsemän sooloalbumia, joista viimeiseksi jäänyt Kaiho ilmestyi viime vuonna. Lisäksi vuonna 2016 ilmestyi livealbumi, joka äänitettiin Silvennoisen ja Erja Lyytisen yhteiskiertueella.

Lue myös: ”Heikki Silvennoinen on hieno, sementtipäinen äijä” – rumpalisuuruus Anssi Nykänen muistelee soittajakavereitaan ja uraansa

Suuri yleisö tuntee Silvennoisen kuitenkin ensisijaisesti Kummeli-sketsisarjasta ja Kummeli-ryhmän tekemistä pitkistä elokuvista. Sarjan ensimmäinen kausi esitettiin tv:ssä vuonna 1991 ja sarjaa tehtiin kaikkiaan seitsemän tuotantokautta vuosina 1991-1994, 1997, 1999-2000 ja 2003-2004. Silvennoisen legendaarisiin Kummeli-hahmoihin lukeutuivat muun muassa Matti Näsä, Martti Mielikäinen, Mauno Ahonen, Pertti ”Speedy” Keinonen, Raimo Vormisto, Jankon Betonin toimitusjohtaja, Jussi Pattitussi, ”efektimies” sekä ”tonnin seteli”-ilmeestä tuttu kahvilan kassa.

Vahvan muusikkotaustan omannut Kummeli-ryhmä teki itse musiikit sarjaan sekä elokuviinsa ja musiikki oli isossa roolissa monissa sketseissä. Erilaisille artisteille ja musiikkityyleille vitsailtiin muun muassa Musacorner-sketsissä sekä Musavisassa. Sarjasta tuttuja kappaleita julkaistiin myös Artisti maksaa -levyllä vuonna 1994. Silvennoinen on myöhemmin haastatteluissa kertonut saaneensa Matti Näsän Jumankauta juu nääs päivää -kappaleesta parhaimmat Teosto-tulonsa.

”Mä olen tällainen pystymetsäukkeli. Olen itseoppinut soittaja ja itseoppinut pelleilijä. Ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin olla nöyrä asenne. Toisaalta, olen kyllä ylpeäkin monesta jutusta”, Silvennoinen totesi Antti Luukkaselle Soundin laajassa haastattelussa, joka julkaistiin viime keväänä. Haastattelu löytyy berkosta kahdessa osassa täältä ja täältä.

Lue myös: Mennään vaan mutta turpaan tulee, tuumasi nuori Heikki Silvennoinen öykkäreille – ”En pidä kiusaajista”

Lue myös: Kummelin menestysvuodet olivat absurdia aikaa, sanoo Heikki Silvennoinen: ”Se oli vähän hämmentävää”

Silvennoinen paljasti Tommi Saarelan kirjoittamassa Heikki Silvennoinen – Nousut ja laskut (Tammi) -kirjassa sairastavansa harvinaista tautia, jonka vuoksi tämän verenkiertoon erittyy liikaa proteiinia. Hän kävi taudin vuoksi dialyysihoidossa. Tauti todettiin vuonna 2020 Silvennoisen jouduttua sydänleikkaukseen aortan laajentuman ja läppävian vuoksi.

YouTube video
YouTube video
YouTube video
YouTube video
YouTube video
YouTube video
YouTube video