Iloisia uutisia! Slayerin kitaristihirmu Kerry King lupailee somessa kiinnostavia asioita

6.11.2023 17:00

Kerry King ei ole salaillut harmistustaan siitä, että Slayer lopetti toimintansa vuonna 2019. Kitaristi on maininnut useammankin kerran, että olisi halunnut jatkaa vielä hommia ihan samaan tapaan kuin monet hänen omat lapsuuden sankarinsa ovat edelleen kuvioissa ja tien päällä. Vaan Tom Arayaa ei ilmeisesti kiertue-elämä enää kiinnostanut, joten nykytilanteeseen on tyytyminen.

King on kaikessa hiljaisuudessa viritellyt uusia kuvioita, mutta näistä on kerrottu julkisuuteen varsin vähän. Viime vuonna King kertoi, että vanha Slayer-aseveli Paul Bostaph on mukana uudessa yhtyeessä, ja samaan hengenvetoon mainittiin, että työn alla oleva musiikki jatkaa siitä, mihin Slayerin kanssa jäätiin. Tänä vuonna on kuitenkin vietetty hiljaiseloa.

Siis ainakin tähän hetkeen asti. Kerry Kingin sosiaalisen median kanaviin nimittäin ilmaantui hetki sitten kuva tutusta kettingistä ja viesti ”Coming in 2024”. Tämä samainen kettinki on tuttu näky Kingin keikkavaatteista, joten kovin kummoista päättelykykyä ei tarvita sen suhteen, mistä tässä nyt puhutaan. Jäämme siis odottamaan ensi vuotta mielenkiinnolla! Katso alkuperäinen päivitys alta: