Ian Gillan nimeää suosikkejaan Deep Purplen vähemmän tunnettujen biisien joukosta – ”Tämän valitsen vain ärsyttääkseni Ian Paicea”

20.5.2024 12:29

Rockveteraani Deep Purple julkaisee 19. heinäkuuta uuden =1 -pitkäsoiton, joka on jo järjestyksessään yhtyeen 23. studioalbumi. Classic Rock -lehti pyysi hiljattain rumpali Ian Paicea nimeämään omat suosikkibiisinsä yhtyeen massiivisesta tuotannosta ja nyt omia suosikkejaan nimeää solisti Ian Gillan. Gillania tosin pyydettiin nostamaan valokeilaan bändin vähän vähemmän tunnettuja kappaleita, jotka jäävät usein isoimpien hittien kuten Smoke On The Waterin, Highway Starin tai Perfect Strangersin varjoon.

”Muistutan, että valintani ovat hyvin spontaaneja ja saattaisivat huomenna olla jotain aivan muuta”, laulaja huomauttaa ennen kuin nimeää ensimmäiseksi ”deep cut” -suosikikseen moraalinvartijoista kertovan Mary Longin vuoden 1973 Who Do We Think We Are -albumilta.

”Pidän kappaleesta, koska kukaan ei ollut ennen tehnyt mitään vastaavaa. Olin reilu parikymppinen ja täynnä mielipiteitä.”

Gillanin toinen valinta on vuoden 2005 Rapture Of The Deep -albumin nimikkoraita.

Rapture muistuttaa hieman Pictures Of Home -kappaletta (vuoden 1972 Machine Head -levyltä). (Ex-kitaristi) Steve Morse ja (kosketinsoittaja) Don Airey tekivät sillä hyvää yhteistyötä. Biisissä on hieman itämainen fiilis ja hieno riffi. Ja sanatkin ovat mielestäni aika hyvät, heh!”

Kolmantena Gillan nimeää Bananas-levyn (2003) Razzle Dazzle -kappaleen.

”Tämän valitsen vain ärsyttääkseni Ian Paicea, joka ei pidä biisistä! Minusta se on nerokas. Mutta Paice lähestyykin biisiä täysin eri kulmasta, rumpujen takaa.”

Kaksi viimeistä valintaa löytyykin sitten bändin varhaisvuosilta: Into The Fire (In Rock, 1970) ja Lazy (Machine Head), josta Gillanille käy niin studioversio kuin Made In Japan -livelevyn pidempi versio.

Into The Fire on aina ollut yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Rakastan yhä laulaa sitä biisiä tänäkin päivänä. Se on rehellistä, riehakasta ja estotonta rock ’n’ rollia – vaikkakin puolitempoista sellaista.”

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video