HS: Teemu Tannerista tehdyn rikos­ilmoituksen tutkinta on lopetettu, poliisin mukaan rikosta ei ole tapahtunut

20.10.2021 14:31

Muusikko Teemu Tannerista tehdyn rikosilmoituksen tutkinta on lopetettu, uutisoi Helsingin Sanomat. Poliisin mukaan kysymyksessä ei ole rikos, joten asia ei etene syyttäjälle. Rikosilmoitus koski raiskausta.

Päätöksestö on mahdollista kannella laillisuusvalvontaviranomaisille, mutta mikäli näin ei tehdä, asia on nyt loppuunkäsitelty.

Tanner on ollut viime päivinä huomattavan somemyräkän keskiössä. Viime viikolla Tanner ilmoitti jättäytyvänsä pois kaikista lukuisista yhtyeistään aiemmin osoittamansa asiattoman käytöksen vuoksi. Hän tarkensi myöhemmin harrastaneensa joitain vuosia sitten seksiä ilman kondomia niin, ettei kumppani ollut hyväksynyt ehkäisyn puuttumista. Tanner pyysi anteeksi tekoaan.

Kohua on kommentoinut myös Tannerin entinen yhtye Teksti-TV 666 sosiaalisen median päivityksessään. ”Meille valkosille perusjanareille indie- ja punk-piirit ovat aina olleet turvallisia, ja oli ihan helvetin masentavaa tajuta kuinka oman läheisen teot ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, etteivät ne ole turvallisia kaikille. Tän pitäisi kuitenkin olla pohjimmiltaan toverillista yhdessätekemistä ja hauskanpitoa, ja sen pitäisi olla sitä kaikille. Joku itsensä korottaminen, valta-asetelmien ylläpito ja niiden hyväksikäyttö on niin noloa paskaa, ettei niiden pitäisi kuulua tähän touhuun millään lailla”, yhtye kirjoitti pitkässä viestissään. Lue koko juttu alempana olevasta linkistä.