Herra Ylpön päätös ei tullut yllätyksenä, sanoo jäähyväiskiertueelle lähtevän Maj Karman Häiriö Piirinen – ”Itse en haluaisi bändin lopettavan”

"Pitänee siis ottaa mallia vaikka Kerry Kingiltä ja jatkaa touhuja muulla tavalla", kitaristi tuumaa.
19.2.2024 09:25

Vuonna 1992 perustettu Maj Karma jättää jäähyväiset ensi kesänä. Luvassa on seitsemän keikkaa eri puolilla Suomea. Nämä konsertit jäävät bändin viimeisiksi esiintymisiksi.

– Olen tuntenut Ylpön nelisenkymmentä vuotta, ja kyllähän me osaamme lukea toistemme kasvoilta, että missä mennään. Toisin sanoen se, että Ylppö ilmoitti viime kesänä Karmarock-festivaalin jälkeen lähtevänsä yhtyeestä, ei tullut kovinkaan isona yllätyksenä, kitaristi Häiriö Piirinen kommentoi Soundille.

– Ylppö itse ehdotti, että tehdään vielä joitakin jäähyväiskeikkoja. Että hän on ikään kuin sen verran velkaa bändille. Ja hyvähän se on, että vaikka bändi tuleekin nyt tiensä päähän, niin halukkaat pääsevät vielä tsekkaamaan Maj Karman lavalla. Ja itseoikeutetusti viimeinen keikka tapahtuu Karmarockissa.

Otetaan silti vielä tuplavarmistus: kun tämän Karma-kokoonpanon polku saapuu päätepisteeseen, se tarkoittaa koko yhtyeen kuoppaamista lopullisesti?

– Siltä näyttää. Itse en haluaisi bändin lopettavan, mutta onhan ajatus Maj Karmasta ilman Herra Ylppöä hyvin outo. Ja toki sekä rumpali J. Savolainen että basisti K. Kurittu ovat sitä mieltä, että koska Maj Karma on yhtä kuin me neljä, tämä on sitten tässä, sanoo kitaristi.

– Pitänee siis ottaa mallia vaikka Kerry Kingiltä ja jatkaa touhuja muulla tavalla, vaikka pitkäikäinen bändi jääkin taakse. No, tehdään nyt joka tapauksessa nämä jäähyväiskeikat, ja katsotaan sitten fiiliksiä!

Toimittanut: Timo Isoaho