Popeda esiintyy kesän ainoalla pääkaupunkiseudun-keikallaan uudessa tapahtumapaikassa Lasipalatsin aukiolla Helsingissä perjantaina 30. elokuuta. Mikäli siis pk-seudun asukit tahtovat tarkastaa, miten Olli Herman suoriutuu Pate Mustajärven saappaisiin hyppäämisestä, tässä olisi oiva tilaisuus moiseen.
”Ilolla, innolla ja ylpeydellä saan nousta Popedan keulilla lavalle myös nykyisillä huudiloillani, eli kotikonnuillani Hesulissa. Popeda saapuu maamme pääkaupungin, Suomen monikulttuurisen sulatusuunin sykkivään ytimeen elokuun lopussa, enkä minä malttaisi odottaa. Lyömme ahjon infernaalisen kuumaksi kesän aikana kiertäen ympäri maata ja Lasipalatsin aukiolla nähdään, kuinka maakuntakulttuurit Mansesta Stadiin ja aina kieroimpaan savolaisuuteen asti sulautuvat saumattomasti yhteen täydelliseksi rock’n’roll-tulipalloksi, joka räjäyttää tajunnat ikään, sukupuoleen, ihonväriin tai titteliin katsomatta”, Herman kommentoi tiedotteessa.
Tapahtumapaikkana toimiva Lasipalatsin aukio sijaitsee Amos Rex -taidemuseon vieressä. Aukion ympärillä sijaitsevat myös Forumin ja Kampin kauppakeskukset. Alue on konsertissa kokonaan anniskelualuetta, joten keikan ikäraja on 18 vuotta. Konsertin lipunmyynti on alkanut Tiketissä. Pääsyliput ovat alkaen 45 euroa.