”He ovat rikollisen hyviä” – Corey Taylor nimeää parhaan livebändin

Kyseessä ei ole Tool, jonka esityksiin Taylor ei ole koskaan päässyt sisälle.
10.8.2023 11:51

Corey Taylor (Slipknot, Stone Sour) julkaisee toisen sooloalbuminsa CMF2 syyskuussa. Laulaja promoaa tulevaa julkaisuaan nyt ahkerasti antamalla haastatteluja moneen suuntaan ja päätyi myös Jackassista tutun Steve-O:n podcastin vieraaksi. Keskustelu kääntyi jossain vaiheessa taustanauhoihin, joista Taylor ei ole järin innostunut, vaikka ymmärtää niiden käytön esimerkiksi hip hopissa.

”Vihaan olla sidottuna klikkiin. Vihaan olla sidottuna johonkin, mikä ei salli… Osa live-esiintymisen hauskuutta on nimenomaan siinä, että se elää”, Taylor toteaa.

Steve-O saa tästä aasinsillan ja kysyy, mikä Taylorin mielestä on livenä kaikkein paras bändi. Pienen pohdinnan jälkeen Taylor vastaa Alice In Chainsin.

”Jerry (Cantrell, kitaristi) ja koko bändi on aivan uskomaton. Ja se tapa, millä rumpali Sean Kinney svengaa, koska heille kaikki tapahtuu luonnostaan hitaammin. Se tapa, jolla he manipuloivat riffejä… He soittavat epätodellisen hyvin yhteen. He ovat rikollisen hyviä.”

Steve-O nimeää omaksi livesuosikikseen Toolin, jota Taylor sanoo arvostavansa, mutta myöntää, ettei ole koskaan päässyt sisälle bändin esityksiin.

”He soittavat niin tarkasti että se on jo melkein kuin kuuntelisi levyä. Ja näin punkin parissa kasvaneena se on jotain, mistä en niin innostu. He ovat uskomattomia siinä, mitä tekevät, mutta minä haluan, että keikoilla myös tapahtuu jotain. Ja koska he eivät ole yltiöpäisen aktiivisia, minä ikävä kyllä tylsistyn”, Taylor toteaa.

”Eikä kyse ole siitä, että he olisivat tylsiä. Olen vain niin tottunut johonkin Napalm Deathiin, jonka keikoilla Barney (Greenway, Napalm Death -solisti) kävelee seiniä pitkin ja hyppii ihmisten päiden päällä.”

”Ehkä minun pitäisi mennä katsomaan Toolia taas pitkästä aikaa. Ehkä osaisin arvostaa sitä enemmän nyt näin vanhempana kuin mitä tein nuorempana.”

YouTube video