Kun Juho Vanhanen (Oranssi Pazuzu, Grave Pleasures), Timo Kaukolampi (K-X-P, Op:l Bastards) ja Tomi Leppänen (Circle, Aavikko, K-X-P) perustavat bändin, luvassa on melkoisella varmuudella erikoista, kiehtovaa ja omalaatuista materiaalia.
Haunted Plasma -yhtyeen debyyttialbumi I ilmestyy toukokuun lopussa, ja edellä mainitut määreet pitävät kutinsa sataprosenttisesti.
– Koko homma käynnistyi ennen Roadburn Redux 2021 -festivaalia, joka oli Hollannissa järjestettävän Roadburnin virtuaalinen ”pandemiaversio”. Svartille duunia tehnyt Mat McNerney (Hexvessel, Grave Pleasures) kysäisi hyvissä ajoin, että voitaisiinkohan keksiä tapahtumaa varten jotakin spesiaalia, kertoo Vanhanen.
– Mat ehdotti uuden kokoonpanon jäseniksi Timo Kaukolampea sekä Tomi Leppästä, ja me sitten alettiinkin rakentaa livesettiä erilaisten jamisessioiden avulla. Ensin ei ollut ajatusta levyn tekemisestä, mutta aika pian albumistakin alettiin puhua.
Miten kuvailisit Haunted Plasman debyyttilevyn materiaalia? McNerney on sanonut muun muassa näin: ”Haunted Plasma on black metal acid housea. Kraut-trippi kohtaa Bowien ulkopuolisuuden burzummaisilla riffeillä. On vaikea kuvailla uudenlaista musiikkimuotoa, mutta mielestäni kolmikko on onnistunut luomaan jotain todella uniikkia.”
– Haunted Plasma on fuusio musiikillisia ja filosofisia ajatuksia, joita bändin jäsenet ja vierailijat tuovat pöytään. Ne sitten kipinöivät ja kimpoilevat toisistaan muodostaen uusia värejä ja virtauksia, sanoo Vanhanen.
– Tahdoimme mennä musiikilliseen paikkaan, jossa annetaan vapaus intuitiolle ja kokeilulle. Halusimme saada aikaan levyn, joka yhdistää meidän kaikkien uniikin kulman tehdä musiikkia – samalla vieden meitä uusien tekotapojen ja tutkimusmatkailun äärelle. Kun tehdään uutta ja uudella tavalla, pelko on aina aluksi läsnä, mutta kun antaa asioiden sulautua ja muovautua, niin sieltä löytyykin uusia voimia ja tapoja rikkoa kaavoja.
Kappaleiden solisteina toimivat McNerney ja Ringa Manner (Ruusut, The Hearing, Pintandwefall).
– Levyllä on pohdintaa dystooppisesta, koneiden kanssa yhteen liimatusta tulevaisuudesta. Albumin alkupuolella kuvasto on uhkaavaa, mutta matkan varrella alkaa aueta uusia näkökulmia, ja lopussa saavutetaankin jo singulariteetti!
Entä Haunted Plasman jatko? Onko luvassa esiintymisiä ja uusia levytyksiä?
– Siltä näyttää!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 4/23.