Garbage valmistautuu julkaisemaan uuden levyn. Yhtyeen kahdeksas albumi Let All That We Imagine Be the Light ilmestyy 30. toukokuuta, ja pitkäsoiton ensimmäinen single There’s No Future in Optimism esiteltiin viime viikolla. Yhtyeen edellisestä levystä onkin ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta, joten tervetuloa takaisin, Shirley Manson ja kumppanit!
The Guardian sai tilaisuuden kysyä Mansonilta tämän kuulumisia, ja juttutuokiossa käännettin katse myös menneitä aikoja kohti. Manson kertoi muun muassa siitä, miten vaikea paikka oli olla suuren rockbändin naislaulaja 1990-luvulla.
”Olin niin nuori ja hämmentynyt. En ensin edes huomannut kaikkea sitä mikro-misogyniaa ja -seksismiä. Oman urani säihke sokaisi minut”, Manson sanoo.
”Siihen aikaan luin minusta kirjoitettuja juttuja, hölmö kun olin, ja jouduin näkemään kaikenlaisia kauheita kuvauksia itsestäni. Ne olivat usein todella alentavia tai seksuaalissävytteisiä, tai ihan vain ilkeitä. Eikä kysymys ollut vain miestoimittajista, vaikka 1990-luvun musiikkitoimittajat olivat enimmäkseen miehiä. Ne jutut jättivät jälkensä, ja se tuntui pahalta.”
Manson pohtii jutussa toimittajan kanssa, mistä naisia kohtaan tunnettu raivo oikein kumpusi. Manson kertoo, että hänellä on asiasta teoria.
”Luulen, että siinä oli kysymys sellaisesta, että 1990-luvulla nähtiin kulttuuripiireissä ensi kertaa uudenlainen nainen: vapautunut, suulas, mielipiteitä täynnä, poliittisesti kantaa ottava, ja samaan aikaan usein kaunis ja voimakas”, Manson pohtii.
”Aluksi sitä pidettiin hauskana juttuna. Mutta sitten, yhtäkkiä, sitä oltiinkin että hetkinen, nämä naisethan saavat paljon huomiota ja he vievät paljon palstatilaa, nyt on aika murskata heidät. Luulen, että näin ajateltiin ennemmin alitajuntaisesti kuin tietoisesti. Mutta siinä oli sellainen fiilis, että ’painukaa takaisin siihen koloon mistä ryömitte esiin, nyt on aika palata taas oikean musiikin, todellisen luovuuden ja miesten antamien tärkeiden julistusten pariin’.”
Kuuntele There’s No Future in Optimism alempaa:
