Kurt Cobainin tytär Frances Bean on käynyt hyvän aikaa kamppailua avioeronsa ehdoista, ja nyt prosessi näyttää olevan loppusuoralla. Oikeudella oli Francesille lopulta sekä hyviä että huonoja uutisia: jotain saatiin, mutta paljon hävittiinkin.
Viihdesivusto TMZ kertoo, että Francesin ex-mies Isaiah Silva sai nimittäin pitää kuuluisan kitaran, jolla Kurt soitti Nirvanan MTV Unplugged -jaksossa. Tämä vuoden 1959 Martin D-18E ei olekaan ihan mikä tahansa keppi, vaan kitaroita on Blabbermouthin mukaan valmistettu vain noin 300 kappaletta, ja kitara on tiettävästi viimeinen, jolla Kurt soitti ennen kuolemaansa. Tällä historialla instrumentti saattaa olla jopa miljoonien arvoinen.
Kitaran omistuksesta on väännetty kättä läpi oikeuskäsittelyn. Silvan mukaan Frances antoi soittimen hänelle lahjaksi, mutta vastapuoli on kieltänyt tehneensä niin.
Muuten avioeron yksityiskohdat olivat Francesille suotuisat. Hän sai pitää pariskunnan talon, eikä hänen tarvitse maksaa ex-puolisolleen taloudellista tukea. Silva vaati yli 20 000 euron kuukausittaista rahasummaa.
Courtney Love on ymmärrettävästi oikeuden päätöksestä harmissaan, mutta Frances haluaa TMZ:n mukaan vain ”katsoa eteenpäin”. Joskus sitä voittaa, joskus häviää.