The Black Crowes -yhtyeessä kitaraa vuosina 1991–1997 ja uudelleen 2005–2006 soittanut, yhtyeen toisella, kolmannella ja neljännellä studiolevyillä mukana ollut Marc Ford kertoi tammikuussa 2021 The State Of Amorica: A Black Crowes Podcastin haastattelussa saaneensa kahdesti tarjouksen liittyä mukaan Guns N’ Rosesiin, mutta kieltäytyneensä pestistä molemmilla kerroilla.
”Toinen kerta oli, kun Axl Rose viimeisteli sitä albumia, jonka tekemisessä meni ikuisuus. Mutta juuri niihin aikoihin olin tekemässä omaa It’s About Time -soololevyäni”, Ford kertoi viitaten vuonna 2008 ilmestyneeseen Chinese Democracy -albumiin, jonka äänitykset alkoivat jo vuonna 1998.
”Mutta ensimmäinen kerta tapahtui heti sen jälkeen, kun olin liittynyt The Black Crowesiin. Slash soitti minulle ja kertoi Izzyn (Stradlin, Guns N’ Rosesin alkuperäinen kitaristi, joka erosi bändistä 1991) olevan lähdössä. Hän kysyi, haluaisinko minä hänen paikkansa. Mutta olin juuri liittynyt The Black Crowesiin. Slash otti asian kuitenkin hyvin vastaan ja onnitteli minua hyvästä pestistä.”
Tuoreessa Guitar World -lehden haastattelussa Ford kertoo tarkemmin, miksi kieltäytyi tarjouksesta liittyä suosionsa huipulla olleen Guns N’ Rosesin kelkkaan.
”Crowesin musiikki puhutteli minua enemmän. Lisäksi – ja Slash on varmaan samaa mieltä tästä – Crowes sopi minulle paremmin, koska siinä sain enemmän oman ääneni kuuluviin”, Ford perustelee.
”Guns N’ Rosesissa olisin ollut vain Slashin tukena. Se ei olisi ollut kovin tyydyttävää ja täyttävää. Olisin tylsistynyt ja se olisi voinut olla vaarallista.”