Aerosmith on todistetusti koskettanut Soundin lukijoiden elämää. Pyysimme teitä kertomaan rakkaimpia Aerosmithiin liittyviä muistoja, ja vastauksia tuli satamäärin. Mukana on iloisia, surullisia, naurattavia ja itkettäviä tarinoita. Lämpimiä henkilökohtaisia muistoja sekä oivalluksia rock’n’rollin maailmasta.
Aerosmith soittaa Hartwall Areenalla 30.5. Arvoimme vastanneiden kesken kahdelle hengelle tapaamisen Aerosmithin kanssa sekä liput keikalle. Arpaonni suosi Kimmo Pullia. Onneksi olkoon!
Valikoituja katkelmia Soundin lukijoiden Aerosmith-muistoista
”Bändin Dream On –kappale on kirjaimellisesti pelastanut henkeni aikanaan… Biisin nimi on tatuoituna nahkaan ja muistuttaa tuosta melkein kohtalokkaasta päivästä 90-luvun lopulla.”
”Muistan kun olin lukion ensimmäisellä luokalla, enkä läpäissyt matematiikan kurssia ja jouduin uusintatenttiin. Kotona laitoin Permanent Vacationin c-kasetin stereoihin, ja monet matikan kaavat ja neliöjuuret alkoivat valjeta illan hämärässä. Sainkin uusintatentistä kutosen, ja saman numeron kurssitodistukseen nelosen sijasta”
”Biisin nimi on tatuoituna nahkaan”
”Yhden euron kirppislöydöstä tulikin musiikkilöytö, iso sellainen. Ei paha hinta ollenkaan.”
”Kesällä 1988 olin päätynyt aina Yhdysvaltojen länsirannikolle asti. Paikallinen MTV pyöritti innokkaasti Rag Doll -videoita, jota salaa uskovaiselta isäntäperheeltäni diggailin.”
”Olimme viimeistä kertaa yhdessä perheeni kanssa menossa Pori Jazz -festivaalille, jossa joka vuosi oli tapana käydä. Juuri edellispäivänä olin kuullut vanhemmiltani, että he ovat eroamassa ja tuohan oli tietysti iso kolaus nuorelle ihmiselle. Ikinä en unohda sitä, kuinka bussissa matkalla Poriin kuuntelin Last Action Hero -elokuvan soundtrackia kannettavalla c-kasettisoittimella ja siinä olevaa uskomattoman hienoa liveversiota Aerosmithin mielestäni parhaasta kappaleesta Dream On. Tuo biisi antoi silloin paljon voimia synkkään hetkeen.”
”Minulla oli teininä vittumainen poikakaveri, jonka lempibändi oli Aerosmith. Meni pitkään ennen kuin pystyin itse kuuntelemaan kyseistä bändiä, kiitos tämän negatiivisen yhteyden. Kun sitten tutustuin bändiin kunnolla niin huomasin että varsinkin alkutaipaleen materiaali on aivan loistavaa. Negatiivisuus on kääntynyt positiivisuudeksi.”
”Millään muulla ei enää oikeastaan ollut mitään väliä”
”Aerosmithin ihana Crazy-slovari oli eka hidas, jonka tanssin pojan kanssa ala-asteen limudiscossa 90-luvulla. Kyseisen biisin aikana koin silloin myös ensimmäisen suudelmani.”
”Surffailin innokkaana uusia kanavia ja olin ihmeissäni suuren maailman kuvista sekä äänistä. Vastaani tuli amerikkalainen kanava, jonka ylälaidassa oli teksti MTV ja välittömästi aika pysähtyi. Ruudulla viisi miestä rokkasivat kuin heidän henkiensä olisivat olleet kyseessä. Laulaja heitti voltteja, rakasteli lavarakenteita ja rääkyi pahemmin kuin espanjalaisen inkvisition uhri. Kitaristit näyttivät maailman siisteimmiltä jätkiltä ja soundasivat jumalaisilta. Rytmiryhmä takoi sellaista raskasta groovea, että television eteen jähmettyneen pikkukaverin oli vain pakko alkaa heilua. Ilotulitusta kesti parisen minuuttia, kunnes ruudun alalaitaan ilmestyi teksti Aerosmith ja video vaihtui toiseen vähäpätöisempään. Tunnelataus oli outo. Millään muulla ei enää oikeastaan ollut mitään väliä.”
”Kuunneltiin Dude Looks Like A Lady -biisiä yksissä loppukesän bileissä ja elämäni mies tahtoi pukeutua välttämättä naiseksi biisin innoittamana. Asuun kuului rintsikat ja kaikki, sekä lähdettiin uloskin tuossa asussa.”
”jouduin armeijassa kapteenille asti perustelemaan, miksi minun pitäisi päästä lomalle”
”Muistan aina ja iänkaikkisesti Aerosmithin vuoden 1993 keikan Helsingin jäähallissa. Näin silloin viimeisen kerran ystäväni, joka kuoli pian kyseisen keikan jälkeen huumeisiin. Lisäksi itse pääsin keikalle muistorikkaasti siten, että jouduin armeijassa kapteenille asti perustelemaan, miksi minun pitäisi päästä lomalle. Sanoin, että herra kapteeni, haluaisin nähdä Aerosmithin. Kapteeni katsoi hyväksyvästi ja sanoi: ”Sen bändin keikalle saat kyllä lähteä. Nyt saat poistua.” Niinpä kipitin ulos kapteeni toimistosta hymy huulilla. Keikkaa ennen hymyni tosin hyytyi, kun näin kaverini kunnon. Kundilla oli kauheet mustat rinkulat silmien ympärillä ja kaveri näytti todella ryytyneeltä. Keväällä hän sitten otti yliannostuksen. Se oli tosi surullinen tapaus ja muistan aina Aerosmithin keikan, kun muistelen kaveriani, joka oli vasta reilu 20-vuotias.”
”Kuuntelin ensimmäistä kertaa Dream Onin sen jälkeen kun isoveljeni selvisi erittäin vakavasta aivoverenvuodosta ja siitä seuranneesta hätäleikkauksesta. Sanat saivat täysin uuden merkityksen.”
”Se tunne kun vuosi sitten varastin äitin hyllystä Aerosmith levyn kuunneltavaksi ja tykästyin.”
”Marras- tai joulukuun Soundissa -87 oli kuitenkin Esa Koivion varsin raflaavasti toimittama artikkeli Aerosmithin tulevasta Permanent Vacation levystä sekä heidän huuruisesta menneisyydestään ja selviämisestään. Steven Tylerin kommenteissa oli paljon pointteja, jotka vaikuttavat elämänkatsomukseeni tänäkin päivänä. Kun Juho Juntunen lisäksi nosti Permanent Vacationin Suosikissa kuukauden kovimmaksi kuvaten levyä rockin ydinmehua pursuavaksi nyanssirikkaaksi kokonaisuudeksi, päätin voittaa ennakkoluuloni ja kerjäsin Permanent Vacationin joululahjaksi.”
”Aerosmith avarsi mieleni räkäisen rock n’ rollin maailmalle ja nuorempana auttoi minua löytämään itseni ja identitteettini, sekä elämäntyylini”
”Nuorena sai aina mielenkiintoisia kuumottavia ja hämmentäviä tunteita, kun katsoi Crying ja Amazing -videoita sekä niissä ollutta kaunotarta.”
”muistan sen yhtenä lapsuuteni huippuhetkistä”
”Olin 11-vuotias kun faijani vei minut katsomaan Aerosmithia 1993 stadin jäähalliin. Olin innokas nuori rokkari, jonka isäpappa oli opettanut soittamaan kitaraa jo ennen kouluikää, ja bluesista aloittaneena Joe Perryn bluesahtava rock sooloilu teki vaikutuksen. Moshasin flanellipaita päällä koko keikan ajan ja muistan sen yhtenä lapsuuteni huippuhetkistä.”
”En muista mitään. Hauaisin tavata äijät jotta olisi mitä muistella!”
”Elettiin vuotta 1988 ja olin intissä. En ollut kostaan mikään Aerosmith-fani, enempikin new wave of the british heavy metal oli kovaa kamaa. Meillä oli viikon desertti mettään ja ainut c-kasetti, joka ei ollut kelannut nauhaa sisään Pasasen kasettisoittimeen oli Aerosmithin Permanent Vacation. Sitä sahattiin koko viikko! Sain aika lailla sidätyshoitoa ko. bändiin ja viikon päästä levy oli ”syöpynyt” aivoihin lähtemättömästi.”
”Kun kuulin Seppä Ilmarista ensimmäistä kertaa, pottuvarpaat oikein nousivat pystyyn ja kramppasivat! Eli liitto sydämen ja nivusten välille syntyi heti.”
”Steven Tyler ojensi minulle mikin Eat The Richin kertosäkeessä. Siinä sitä sitten hoilattiin biisiä vuorotellen Tylerin kanssa. Keikan päätteeksi herra Joe Perry ojensi minulle vielä plektransa, jolla hän oli soittanut koko keikan läpi.”
”You’re my angel… Come and save me tonight…! Noilla siirappisilla, mutta niin kauniilla biisin sanoilla avasi keskustelun aikanaan elämäni rakkaus, oli kesä, oli Ruisrock, oli Aerosmith.”
”vaimoni tiesi luonnollisesti rock’n’rollin merkityksen”
”Menetin tajuntani makuuhuoneemme kynnykselle ja vaivuin syvään tajuttomuuteen, jossa vietin lähiviikot teho-osastolla […] Miraakkelin, elämänhaluni ja käsittämättömien neurokirurgisten operaatioiden jälkeen, allekirjoittanut alkoi tehdä todellista comebackia takaisin elämään […] Silloinen vaimoni tiesi luonnollisesti rock’n’rollin merkityksen, painoarvon ja funktion allekirjoittaneelle ja toi viisaasti suosikkimusaani sairaalaan kamppaillessani paluusta takaisin elämään […] Kaiken tuon mössön keskellä mp3 -soittimestani tärähti hapuilevaan, mutta jo vahvasti tuntevaan tietoisuuteen Aerosmithin Eat The Rich -styke oivalliselta Get A Grip -rieskalta! […] Väitän tietäväni: elämä kantaa & Eat The Rich varsinkin!”
