Ensinäyttö: Hotelli-ilta nyrkkeilymestari Rosse Bonesin seurassa – Rosita Luun Koiratyttö pyllistää artistien megalomaanisuudelle

15.3.2024 09:21

Merita Berg aka Rosita Luu julkaisee syksyllä neljännen albuminsa. Aiempaa vapautuneemman Rosita Luun esittelevältä, ilmaisultaan runsaalta ja ennakkoluulottomasti eri tyylilajeista vaikutteita ammentavalta levyltä julkaistaan ensimmäisenä maistiaisena kappale Koiratyttö, jonka artistien megalomaanisuutta hupikeinoin kritisoiva video saa nyt ensiesityksensä Soundissa.

”Rosse Bonesin lapsuudentoveri on tullut viettämään yhteistä hotelli-iltaa, mutta Bones on vaan täynnä itteensä eikä kiinnitä kyllästyneeseen ja surumieliseen seuralaiseensa huomiota, muuten kuin kertoessaan koirakerhon säännöt. Sit Bones vielä soittaa Koiratytölle, vaikka sillä on jo seuraa paikan päällä. Eikä se Koiratyttö ees vastaa, mutta Bones vaan bailaa omassa erinomaisuudessaan ja peilaa itteensä vasten kaupungin valoja”, avaa videon ohjaaja-kuvaaja Samira Seppälä.

”Seuralainen päättää nujerrettuna, että ei jaksa enää yrittää tulla huomioiduksi ihmisenä, joka on erillinen Bonesista, eikä vain osa Bonesin henkilökohtaista tarinaa, joten hän kömpii sänkyyn sipsien viereen tuijottaen epäuskoisena kattoa Bonesin megalomaanisen mölinän saattaessa hänet uneen. Seuralainen tajuaa, ettei hänen pitkäaikaista ystäväänsä enää ole, vaan Mertsi on täysin muuttunut Rosita Luuksi, joka on maailmantähti ja diiva sekä nyrkkeilyn mestari.”

”Mä en oikeasti ikinä tahtoisi olla missään pyramidin huipulla yksin niin kuin joku Scarface. Toivonkin, ettei esimerkiksi Koiratyttö koskaan sairastuisi häikäilemättömään narsismiin ja suuruudenhulluuteen vaan pysyttelee omilla kinttupoluillaan”, kommentoi Rosita Luu.