Italialainen säveltäjäsuuruus Ennio Morricone on kiinnitetty musiikkivastaavaksi Quentin Tarantinon tulossa olevaan westerniin. Kyseessä on The Hateful Eight -niminen elokuva, jonka kuvauksissa mm. Samuel L. Jackson, Jennifer Jason Leigh ja Kurt Russell on sisarlehtemme Episodin kertoman mukaan laitettu koville.
Työstään lukuisia kertoja Oscar-ehdokkaanakin ollut Morriconehan aloitti uransa juurikin Sergio Leonen dollaritrilogian (1964–1966) ja Huuliharppukostajan (1968) kaltaisissa niin kutsutuissa spagettiwesterneissä, joten tässä yhteydessä voitaneen puhua siitä kuuluisasta paluusta juurille. Vannoutuneena Morricone-fanina tunnetun Tarantinon aiemmista elokuvista myös Django Unchained, Inglorious Basterds ja kaksiosainen Kill Bill ovat sisältäneet yksittäisiä säveltäjältä tilattuja teoksia. Ohessa suhteellisen kattava tiivistelmä siitä, mistä morriconelaisuudessa olikaan kysymys.
