Hevijätti Iron Maidenin muusikot eivät ole tähän päivään mennessä juuri harrastaneet soittovideoiden tekemistä Youtubeen, vaikka se nykyään melko yleistä ja suosittua onkin. Nyt bändin kanavalle on kuitenkin ilmaantunut video, jolla kitaristi Adrian Smith soittaa vanhaa The Number Of The Beast -albumille (1982) tehtyä Gangland-kappaletta.
”Treenasimme ja kirjoitimme biisejä The Number Of The Beastille paikassa, jonka nimi oli Hollywood Studios. Se itse asiassa sijaitsi lähellä vanhoja lapsuudenmaisemiani. Clive Burr, silloinen rumpalimme, joka ei valitettavasti ole enää keskuudessamme, ja minä olimme kerran aikaisin treeneissä ja hän sanoi, että tehdään biisi tähän tempoon – ja hän alkoi soittaa Ganglandin komppia”, Smith muistelee videolla ennen biisin soittamista.
”Nappasin kitaran, joka minulla itse asiassa on tässä ja jota edelleen käytän, ja aloin soittaa kompin päälle. En tiedä, mistä se kumpusi. Luulen, että Clive kuunteli noihin aikoihin paljon Cozy Powellia ja hän rakasti Ian Paicea, joten luulen, että hän haki inspiraationsa sieltä. Minä taas soitin jotain, mitä Gary Moore olisi mahdollisesti soittanut sen kompin päälle.”
”Ja aion nyt esittää biisin teille. En olekaan soittanut tätä ikuisuuksiin. Minulla on tässä taustanauha ja ajattelin, että olisi hauska katsoa, muistanko biisin vielä.”
No, muutamia kompurointejahan siellä täällä tulee, mutta aika hyvin näyttää vanhat rallit olevan Smithillä vieläkin lihasmuistissa. Katso soittovideo tuosta alta. Toivottavasti vastaavia soittovideoita saadaan vielä lisää!
