Viime aikoina sattuneet joukkoampumistapaukset Amerikassa ovat saaneet ihmiset varpailleen. Tämän sai kantapään kautta huomata räppäri Eminem, joka esiintyi lauantaina 9. kesäkuuta Bonnaroo-festivaaleilla Tennesseessä. Settilistaan kuului kappale Kill You, joka on jo pitkään päättynyt keikoilla laukausta muistuttavaan efektiin. Niin se päättyi tälläkin kertaa, mutta nyt festivaaliyleisö säikähti ja raivostui asiasta siinä määrin, että sosiaalinen media täyttyi välittömästi vihaisista viesteistä, joissa kritisoitiin räppärin mautonta ja vastuutonta tempausta.
”En haluaisi olla se, joka tämän nostaa esille, mutta koska kärsin lievästä posttraumaattisesta stressihäiriöstä, oli äärimmäisen vastuutonta lopettaa kappale haulikon ampumisääneen. Olen kasvanut Eminemin ja hänen musiikkinsa parissa, mutta tämä triggeröi minut kyyneliin saakka. Ei ole hauskaa tai viihdyttävää kuulla ampumisääni ja nähdä, miten koko yleisö syöksyy vaistonvaraisesti maahan. Tämä on se surullinen todellisuus, jossa elämme. Se ei ole hauskaa eikä asia, josta voi vitsailla”, kommentoi muun muassa tunnettu somehahmo Andrea Russett.
”Olen tärissyt ja itkenyt viimeisen tunnin. Tällainen levittää paniikkia kaikkiin. En välitä, minkälaista viestiä hän yritti välittää, tällainen ei ole okei. Tämä on liian todellista Amerikassa juuri nyt”, sanoo puolestaan Twitter-käyttäjä sarabenyo.
Eminemille löytyy myös puolustajia, jotka ovat huomauttaneet ääniefektiin kuuluneen vuonna 2000 julkaistun The Marshall Mathers LP -levyn kappaleeseen jo vuosia. Eminemin edustaja kommentoi Billboard-lehdelle, ettei kyseessä edes ole haulikon ääniefekti vaikka niin virheellisesti raportoidaan.
”Eminemin Bonnaroossa käyttämä efekti oli pyrotekninen paukku, joka aiheuttaa kovan pamahdusäänen. Hän, kuten sadat muutkin artistit, ovat käyttäneet tätä efektiä keikoillaan jo yli 10 vuoden ajan, kaikki aiemmat Yhdysvaltojen festivaalikeikat mukaanlukien, ilman valituksia”, räppärin edustaja toteaa.
Disappointed in @Bonnaroo for allowing gun shots in @Eminem’s set. So much for #radiatepositivity. #GunControl #PTSDawareness pic.twitter.com/UsKpCWLX9o
— Gabrielle (She/Her) (@Gabsrielle) June 10, 2018
Honestly, fuck Eminem. Added gunshots to his set. Had to leave. So disgusting and distasteful. Shame on you.
— Bella Lowery (@helloitsbella) June 10, 2018
I’ve been shaking and crying for the past hour. It creates widespread panic among everyone. I don’t care what statement he was trying to make. This is not ok. This is too real in America right now.
— SARA BENYO ☾ *:・゚✧* (@sarabenyo) June 10, 2018
https://twitter.com/onlyslimshady/status/1005675645513404417
So apparently Eminem is performing at Bonnaroo right now and a bunch of younger people are losing their shit because his set included realistic gunshot sound effects. I dunno what song(s) it was from, but it sounds to me like a bunch of people became Eminem fans post 2002.
— Trilly Zabka (@Mooque) June 10, 2018
